Erich Fromm:
Ihmisen muuttumisen ehdot ja
uuden ihmisen ominaisuudet

Olettaen, että lähtökohtamme on oikea - että vain ihmisluonteen perustava muuttuminen siten, että sen painopiste siirtyy omistamisesta olemiseen, voi pelastaa meidät psyykkiseltä ja taloudelliselta tuholta - vastattavaksemme kohoaa kysymys: onko suurimittainen luonteenmuutos mahdollinen: ja jos on, miten se voidaan saada aikaan?

Olen sitä mieltä, että ihmisluonto voi muuttua, mikäli seuraavat edellytykset ovat olemassa:

1. Me kärsimme ja tiedämme kärsivämme.

2. Tiedämme kärsimyksemme alkulähteen.

3. Tiedämme, että on olemassa tapa voittaa kärsimyksemme.

4. Hyväksymme sen, että voittaaksemme kärsimyksemme meidän tulee seurata tiettyjä elämännormeja ja muuttaa nykyisiä elintapojamme.

Nämä neljä kohtaa vastaavat Buddhan niiden opetusten pohjana olevia “neljää jaloa totuutta”, jotka käsittelevät ihmisenä olemisen yleisiä ehtoja, paitsi milloin inhimillinen epäonni johtuu erityisistä yksilö- tai ympäristösyistä.

Sama muuttumisen periaate, joka luonnehtii Buddhan menetelmiä, on myös Marxin pelastusajatuksen pohjana. Tämän ymmärtämiseksi on tarpeen muistaa, ettei Marxille hänen omien sanojensa mukaan kommunismi ollut lopullinen päämäärä vaan historian kehityksen askel, joka olisi vapauttava ihmisen epäinhimillistävien sosioekonomisten ja poliittisten ehtojen vallasta, kaiken sen alaisuudesta, mikä tekee hänestä tavaroiden, koneiden ja oman ahneutensa orjan.

Marxin ensimmäisenä askeleena oli osoittaa aikansa työväelle, mitä vieraantuneimmalle ja kurjimmissa oloissa elävälle luokalle, että se kärsi. Hän yritti häivyttää ne harhat, jotka pyrkivät estämään työläisiä tiedostamasta kurjuuttaan. Seuraavaksi askeleeksi hän osoitti tämän kärsimyksen syyt, jotka hänen mukaansa juontuvat kapitalismin perusluonteesta ja siitä ahneudesta, saaliinhimosta ja riippuvaisuudesta, jota kapitalistinen järjestelmä synnyttää. Tämä työväestön (eikä ainoastaan sen) kärsimysten analyysi kuului osana Marxin eniten vaikuttaneeseen työhön, kapitalistisen talouden analyysiin.

Hänen kolmantena askeleenaan oli sen osoittaminen, että kärsimys voitaisiin poistaa, jos sen ehdot poistettaisiin. Neljänneksi askeleeksi hän esitti uuden elämäntavan, uudenlaisen sosiaalisen järjestelmän, jossa ei enää olisi vanhan järjestelmän pakostakin tuottamaa kärsimystä.

Uusi ihminen

Uuden yhteiskunnan tehtävänä on kannustaa uuden ihmisen esiintuloa, olennon jonka luonteenrakenteelle on ominaista se että hän:

• on valmis luopumaan kaikenlaisesta omistamisesta voidakseen täydellisesti olla.
• perustaa turvallisuutensa, identiteetintunteensa ja itseluottamuksensa siihen, mitä hän on, tarpeeseensa olla suhteessa ympäröivään maailmaan ja tuntea sitä kohtaan kiinnostusta, rakkautta ja solidaarisuutta, sen sijaan että ne perustuisivat tarpeeseen omistaa maailmaa, pitää sitä hallussaan ja vallita sitä ja siten tulla omistustensa orjaksi.
• hyväksyy sen, ettei kukaan eikä mikään ulkopuolinen voi antaa hänen elämälleen merkitystä mutta että tällainen radikaali riippumattomuus ja epäesineellistyminen (nothingness) voivat luoda pohjan mitä aktiivisimman huolenpidon ja antamisen täyttämälle elämälle.
• on kokonaan läsnä siellä missä hän kulloinkin on.
• saa iloa antamisesta ja yhteisyydestä, ei varastoimisesta ja hyödyntämisestä.
• rakastaa ja kunnioittaa elämää missä muodoissa se ilmeneekin, tietäen etteivät pyhää ole esineet, valta ja kaikki se mikä on kuollutta vaan elämä ja kaikki sen kasvua edistävä.
• pyrkii parhaan kykynsä mukaan vähentämään ahneutta, vihaa ja harhaluuloja.
• elää turvautumatta epäjumaliin ja harhakuvitelmiin, koska on saavuttanut tason, jolla niitä ei tarvita.
• pyrkii kehittämään rakastamiskykyään samoin kuin kykyään kriittiseen, tunteilemattomaan ajatteluun.
• luopuu narsistisuudestaan ja hyväksyy ihmisen traagisen rajallisuuden.
• omaksuu elämän ylimmäksi päämääräksi itsensä ja lähimmäistensä täyden kasvun edistämisen.
• tietää, että tämä tavoite edellyttää kuria ja todellisuuden kunnioittamista.
• tietää myös, ettei mikään sellainen kasvu ole tervettä, joka ei tapahdu jonkin rakenteen puitteissa, mutta ymmärtää sen lisäksi, mikä ero on elämään olennaisesti kuuluvalla rakentumisella ja sillä “järjestyksellä”, joka kuuluu elottomaan , kuolleeseen.
• pyrkii kehittämään mielikuvitustaan, ei paetakseen sen avulla sietämättömistä oloista vaan nähdääkseen todellisia mahdollisuuksia muuttaa olot toisenlaisiksi.
• ei petä toisia mutta ei myöskään antaudu toisten petettäväksi; häntä voisi sanoa viattomaksi mutta ei naiiviksi.
• tuntee itsensä, ei ainoastaan sitä itseään josta hän on selvillä vaan myös sen, josta hän ei ole - vaikka ihmisellä onkin uinuva tietoisuus siitä, mitä hän ei tiedä.
• oivaltaa itsensä ja kaiken elämän ykseyden eikä siksi enää pyri valloittamaan luontoa, alistamaan sitä valtaansa, hyödyntämään ja riistämään sitä, tuhoamaan sitä, vaan enemmänkin ymmärtämään sitä ja olemaan sen kanssa yhteistoiminnassa.
• on vapaa tavalla, joka ei ole mielivaltaa vaan mahdollisuutta olla oma itsensä, ei kimppuna ahneita haluja vaan herkkätasapainoisena rakenteena, jolla on joka hetki edessään valinta kasvun tai rappeutumisen, elämän tai kuoleman välillä.
• tietää, että kasvamatta jääminen johtaa väistämättä pahuuteen ja tuhoavuuteen
• tietää, että vain harvat ovat yltäneet tässä kaikessa täydellisyyteen mutta ei tunne kunnianhimoista tarvetta “päästä tavoitteeseen” tietäessään, että senlaatuinen pyrkimys on sekin vain yksi muoto ahneutta ja omistamishalua.
• tietää, että onnea on koko ajan voimistuva elämisentunne, riippumatta siitä mihin asti kohtalo sallii kunkin elämässään päästä, sillä mahdollisimman täysi eläminen on jo itsessään niin tyydyttävää, ettei siihen juuri mahdu huolta mahdollisista saavutuksista tai saavuttamatta jäämisistä.