Make your own free website on Tripod.com

Kalevalaa lapsille -
Interaktiivista nukketeatteria havainnoimassa

1. Johdanto
1.1. Tutkimusongelman hahmottuminen

2. Tutkimuksen metodit
2.1. Osallistuva havainnointi
2.1.1. Valokuvaus etnografisena menetelmänä
2.2. Haastattelu

3. Tutkimuksen miljöö - Paasikivi-Opisto
3.1. Kalevala-juhlavuosi Paasikivi-Opistossa

4. Kalevala inspiraation lähteenä näyttämötaiteissa

5. Kalevala-nukketeatterinäytelmän kulku
5.1. Alku - Väinämöisen synty
5.2. Kalevalametsä - Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulanta
5.3. Kalevalakylä
5.4. Ainon koti
5.5. Kalevalakylän esittelyä
5.6. Sammon taonta
5.6.1. Lasten oma sampo
5.7. Sammon ryöstö

6. Tekijöiden ajatuksia
6.1. Aihe
6.2. Yleisö
6.3. Muoto
6.4. Tavoitteet
6.5. Perinne
6.6. Nykyaika

7. Johtopäätöksiä

1. Johdanto

Kun folkloristiikan kenttätyöharjoittelujakso alkoi keväällä 1999, työryhmämme valitsi aiheekseen Kalevalan juhlavuoden. Tarkoituksena oli valita yksi juhlavuoteen liittyvä tapahtuma ja tutkia, miten Kalevalaa ymmärretään ja tulkitaan uuden vuosituhannen kynnyksellä.

Turun seudulla järjestettiin keväällä muutamia Kalevalan juhlavuoteen liittyviä tapahtumia. Ehdottomasti kiinnostavimmalta vaikutti Paasikivi-opiston interaktiivinen, kalevala-aiheinen nukketeatteri. Ajankohta, huhtikuun loppu, sopi loistavasti tutkimussuunnitelmamme aikatauluun.

Aloitamme metodien käsittelyllä, jonka jälkeen esittelemme tutkimuksen miljöön. Seuraavaksi luomme lyhyen silmäyksen Kalevalaan näyttämötaiteissa. Varsinaisen aineiston käsittelemme kahdessa osassa, ensin nukketeatterinäytelmän kulun, ja toiseksi sekä haastattelu- että valokuva-aineiston pohjalta nousseita teemoja. Lopuksi, johtopäätösosiossa, reflektoimme kenttätyötämme ja sen herättämiä ajatuksia.

1.1. Tutkimusongelman hahmottuminen

Alunperin meitä kiinnosti eniten Kalevalan tulkinta, miten Kalevalan juoni ja hahmot on saatu näyttämölle ja miten näytelmän yleisö, lapset, vaikuttaisi tilanteeseen. Tutkimusongelmaa jouduttiin muuttamaan ja tarkentamaan kenttätyön edistyessä. Voisi sanoa, että tutkimusongelma ja kerätty aineisto vaikuttivat toinen toisiinsa siten, että lopullinen näkökulma alkoi hahmottua.

Aluksi ryhmällämme oli kunnianhimoisia tavoitteita mm. käytettävän teoriaviitekehyksen suhteen mutta lopulta oli myönnettävä, että käytettävä aineisto ym. resurssit oli otettava huomioon. Olisi vaadittu useita tunteja haastatteluja eri näkökulmista sekä kymmenittäin visuaalista materiaalia, jotta olisimme saavuttaneet tavoittelemamme syvyyden. Suoritettava kenttätyö on kuitenkin vain harjoitustyö.

2. Metodeista

Alunperin ajatuksenamme oli yhdistellä erilaisia kenttätyömetodeja siten, että työ olisi mahdollisimman mielekäs suorittaa. Samalla oli tarkoituksena kokeilla erityyppisiä metodeja ja katsoa, minkätyyppistä aineistoa niillä kentältä irtoaa.

Koska tutkimusaiheemme - nukketeatteriesitys - on ennen kaikkea visuaalinen taidemuoto, oli luonnollista valita metodi, joka soveltuu tämän tyyppisen esityksen tallentamiseen. Metodivaihtoehtoja oli joko valokuvaaminen tai videointi. Oli useita syitä siihen, miksi valitsimme valokuvauksen emmekä videointia. Ensiksikin, järkevä videointikaluston käyttö vaatii jo teknisenä suorituksena huomattavasti enemmän paneutumista ja harjoittelua kuin perinteinen valokuvakamera. Toiseksi, videolaitteiston vieminen kentälle saattaa olla liian vaivalloista ja vaikuttaa osallistuvan havainnoinnin suorittamiseen liikaa, varsinkin kun näytelmän aikana kuljettiin metsäisessä maastossa tapahtumapaikasta toiseen.

2.1. Osallistuva havainnointi

Olimme mukana 20.4.1999 näytelmän toisena päivänä lapsiryhmän kanssa kiertämässä tapahtumareittiä. Päiväryhmän lapset olivat alle kouluikäisiä, kuitenkin yli 3-vuotiaita. Viidentoista lapsen mukana kiersi viisi aikuista. Jaoimme kenttätyön siten, että toinen meistä toimi valokuvaajana ja toisen tehtäväksi jäi tapahtumien havainnointi.

Paikan päällä päätimme hahmotella nukketeatterin tapahtumareitistä kartan (ks. liite 1), jonka avulla orientoituminen tapahtumien kulkuun helpottuisi. Kartalla näkyy nukketeatterin kuluessa kuljettu reitti sekä varsinaiset tapahtumapaikat.

2.1.1. Valokuvaus etnografisena menetelmänä

Valokuvauksen käyttö etnografisen kenttätyön välineenä vaatii muutamia erityishuomioita. Mm. Stig Söderholm kiinnittää valokuvausta kenttätyömenetelmänä käsittelevässä artikkelissaan (Söderholm 1982, 227) huomiota siihen, miten tutkija joutuu kameraa käyttäessään valikoimaan kuvattavat tilanteet ja kohteet. Tutkimuksen kannalta olennaisen hetken ja kohteen oivaltaminen ja filmille vangitseminen vaativat harjaantumista visuaalisen antropologian kenttätyöhön.

Toinen ongelma, johon törmäsimme kenttätyön aikana johtui kameran tuomasta helppouden illuusiosta. Perinteinen havainnointi ja muistiinpanojen tekeminen saattavat jäädä vähemmälle, sillä syntyy helposti tunne, että ainahan voi jälkeenpäin tarkastella tapahtumista otettuja valokuvia. Viimeistään valmiita valokuvia tarkasteltaessa paljastuvat kameran sekä metodiset että puhtaan tekniset rajoitukset tilanteen ja tunnelman vangitsijana.

2.2. Haastattelu

Kenttätyön toinen osa koostui 23.4.1999 suoritetusta haastattelusta, johon osallistui kaksi haastattelijaa sekä kaksi näytelmän teossa keskeisesti mukana ollutta henkilöä. Kutsumme heitä tästä lähtien termeillä informantti A ja informantti B. Aluksi haastateltavana oli vain informantti A. Informantti B liittyi mukaan haastattelun puolivälissä.

Haastattelutekniikat voidaan jakaa neljään erilaiseen (Kaivola-Bregenhøj 1988, 53) - johdettuun teemahaastatteluun, avoimeen haastatteluun, keskustelunomaiseen haastatteluun sekä vapaaseen keskusteluun - riippuen siitä, kuinka tiukasti pysytellään haastattelijan antamien teemojen puitteissa ja kuinka paljon haastattelija itse ottaa osaa keskusteluun esittämällä omia mielipiteitään.

Lähdimme haastatteluun hyvin väljien teemojen avulla. Haastattelutilanne alkoi teemoja käsiteltäessä, mutta liukui avoimeen ja lopulta keskustelunomaiseen saakka. Haastatteluaineistoa kertyi tunnin verran.

3. Miljöö: Paasikivi-Opisto

Paasikivi-Opisto sijaitsee Harjattulassa, Kakskerran saaressa, n. 20 km. Turun keskustasta. Opisto antaa yleissivistävää ja ammatillista koulutusta, ja opiskeltavien aiheiden joukossa on mm. viestintää, yhteiskunnallisia aineita sekä nuoriso- ja vapaa-ajan työn koulutusta. Paasikivi-Opisto on yhteiskunnallinen kansanopisto, jonka taustayhteisönä on Kansallinen Kokoomus.

3.1. Kalevala-juhlavuosi Paasikivi-Opistolla

Uuden Kalevalan ilmestymisestä tuli keväällä 1999 kuluneeksi 150 vuotta. Tämä juhlavuosi näkyi Paasikivi-Opiston toiminnassa monella tapaa. Opiston päärakennuksessa pidettiin kuvataiteilija Jukka Salmisen näyttely, joka sisälsi 11 Kalevala-aiheista grafiikkatyötä. Salminen on myös kuvittanut v. 1999 Like-kustantamon juhlavuoden Kalevalan. Näyttelyn teokset kuvaavat Kalevalan dramaattisimpia kohtauksia aina maailman synnystä Väinämöisen lähtöön saakka.

Opiston kirjastossa oli esillä runsas määrä Kalevalan käännöksiä ja erilaisia painoksia. Teokset olivat peräisin mm. Turun yliopiston kirjastosta.

Kalevala-juhlavuoden kevään varsinainen päätapahtuma oli 21.4. pidetty Kalevala-juhla, jossa opiston opiskelijat esittivät kalevala-aiheista ohjelmaa, mm. muinaispukunäyttelyn.

4. Kalevala inspiraation lähteenä näyttämötaiteissa

Kalevala-lipas (Anttonen - Kuusi, 1999) mainitsee puolentusinaa lapsille suunnattua nukketeatteriesitystä, esim. Tampereen Nukketeatteri Hupilaisen Pohjolan häät, Helsingin Nukketeatteri Sampon Laulun synty, Lempäälässä nukketeatteri Mukamaksen Laulu kalevalan sankareista. ( emt. 181 )

Näyttämötaiteen saralla tunnetuimpia teoksia on epäilemättä Kalle Holmbergin ohjaama ja Paavo Haavikon käsikirjoittama, v. 1982 valmistunut tv-sarja Rauta-aika, joka aikanaan herätti kiivasta keskustelua sekä sisältönsä että mm. kalleutensa takia. Toinen paljon kansainvälistä huomiota saanut teos on Aulis Sallisen säveltämä Kullervo-ooppera.

5. Kalevala-nukketeatterinäytelmän kulku

Oppaana ja kertojana toimi kalevalaiseen muinaispukuun pukeutunut nainen. Näytelmän teksti noudatteli Martti Haavion kirjoittamaa Kalevalan tarinat -kirjaa (Haavio 1966), joka on erityisesti lapsille suunnattu, suorasanainen ja lyhennetty esitys,.

Näytelmä oli jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen osa sijoittui opiston lähiympäristöön laaditun reitin ympärille. Ryhmä kulki tapahtumapisteestä toiseen seuraten samalla näytelmän juonta. Toisessa osassa siirryttiin sisätiloihin seuraamaan yhdelle näyttämölle sovitettua, kahden näyttelijän toteuttamaa versiota. Jälkimmäinen osa hyödynsi sisätilojen mahdollistamia tehokeinoja, valaistusta ja ääniefektejä.

Tapahtumat kuvataan etnografisessa preesensissä.

5.1. Alku - Väinämöisen synty

Aluksi opas kysyy, tietävätkö lapset ennestään mitään Kalevalasta tai Väinämöisestä. Kumpikaan ei ryhmän lapsille vaikuttanut tutulta. Opas kertoo tarinan maailman ja Väinämöisen synnystä. Erityisesti lasten huomio kiintyy Väinämöisen epätavalliseen alkuperään: hän ei selvästikään ole mikään tavallinen ihminen.

5.2. Kalevalametsä - Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulanta

Retki jatkuu satakunta metriä vajaan, jonne on lavastettu kalevalaista metsää kuvaava näyttämö. Tarina jatkuu Väinämöisen hahmon esittelyllä ( TKU/S/99/111). Ensimmäiset käsinuket astuvat näyttämölle. Väinämöinen ja Joukahainen kohtaavat ja seurauksena syntyy kilpalaulanta. Ryhmälle jaetaan monisteena kalevalamittaisen Vaka vanha Väinämöinen -laulun sanat, ja koko ryhmä alkaa laulaa Joukahaista suohon ( TKU/S/99/112 ). Kalevalamittainen laulu on lapsille oudon tuntuista. Suohon uppoava Jouko lupaa hädissään sisarensa Ainon vaimoksi Väinämöiselle.

5.3. Kalevalakylä

Seuraava näytös tapahtuu kalevalaisessa kylässä, jonne on matkattava “synkän kalevalametsän” läpi ( TKU/S/99/113). Hieman ennen kylän porttia vastaan saapuu muutama kyläläinen, jotka saattavat meitä peremmälle ( TKU/S/99/114-115 ). Kylä koostuu parista hirsimajasta, laavuista, kalastusvälineistä ym. primitiivisestä kalustosta. Kylän keskellä on nuotio. Nuotiolla istuva nainen kertoo kylän miesten olevan kalassa ( TKU/S/99/121 ). Yksityiskohtia täynnä oleva miljöö selvästi kiehtoo lapsia ( TKU/S/99/122 ).

5.4. Ainon koti

Kylän laidalle on laavuun lavastettu Ainon koti ( TKU/S/99/117 ), jossa näytelmän juoni jatkuu. Henkilöitä ovat Aino, Ainon äiti sekä paikalle kiiruhtava Väinämöinen ( TKU/S/99/116 ). Aino ei suostu Väinämöisen vaimoksi vaan valitsee kohtalon merenneitojen luona. Jänis tuo surusanoman Ainon äidille ( TKU/S/99/120 ). Lapset seurasivat tarkkaavaisina tapahtumia ( TKU/S/99/119 ).

5.5. Kalevalakylän esittelyä

Ainon traagisen kohtalon jälkeen kalevalakylän asukkaat esittelevät kyläänsä. Lapsia kiinnostaa erityisesti ladon alta kurkkiva peikko (TKU/S/99/124) sekä samaisen rakennuksen katolla istuva kotikarhu (TKU/S/99/123). Asukkaat kertovat lapsille vanhanajan elintapoja, mm. ruuanlaitosta. Selviää, että entisajan ihmisillä ei ollut jääkaappia.

5.6. Sammon taonta

Matka jatkuu takaisin kalevalametsän läpi pajalle, joka on lavastettu maakellariin. Tarinan mukaan Lapista lentää suuri kotka, jonka selässä Väinämöinen lentää Pohjolaan, vieraalle maalle. Siellä odottaa mustanpuhuva Pohjolan emäntä ( TKU/S/99/126 ) ja tämän tytär, Pohjolan neito. Pohjolan emäntä vaatii Väinämöistä takomaan hänelle Sammon. Sampo on ihmekone, joka takoo hyvää. Väinämöinen lupaa lähettää paikalle Seppo Ilmarisen, joka suoriutuisi tehtävästä. Emäntä lupaa tyttärensä sille, joka takoo Sammon.

Ilmarinen saapuu paikalle. Hän luettelee Sammon taontaan tarvittavat ainekset ja aloittaa työn. Hän takoo kultakaarisen jousen, punaisen sotaveneen ja kultateräisen auran. Mikään niistä ei tyydytä Ilmarista ja hän työntää esineet yksitellen takaisin tuleen. Ilmarinen kutsuu tuulia avukseen. Hän kutsuu itätuulen, länsituulen, etelätuulen ja pohjoistuulen, jotka lentävät näyttävästi kukin vuorollaan paikalle (TKU/S/99/125). Sampo valmistuu ja se ojennetaan Pohjolan emännälle. Pohjolan neito ei suostukaan Ilmarisen puolisoksi.

5.6.1. Lasten oma sampo

Pajassa on askartelutarvikkeita, puupalasia, liimaa yms. Lapset saavat askarrella itselleen ikioman Sammon (TKU/S/99/127). Tästä muodostuu selvästi näytelmän kliimaksi. Lapset näyttävät paneutuvan Sampoihinsa innolla, ohjaajat antavat lasten käyttää omaa luovuuttaan vapaasti, ja Sampoja syntyy jos jonkinlaisia.

5.7. Sammon ryöstö

Ryhmä palaa takaisin opiston päärakennukseen, missä tapahtuu näytelmän toinen osa. Tapahtumia kerrataan hieman Väinämöisen ja Joukahaisen kilpalaulannasta ( TKU/S/99/128 ) Sammon taontaan asti, jonka jälkeen edetään Sammon ryöstöretkeen ( TKU/S/99/130 ). Tällä kertaa Väinämöisen Pohjolaan kantanut kotka on muuttunut hyttyseksi. Kalevalan väki lähtee Sammonryöstöön veneellä ( TKU/S/99/129 ), joka onkin nokkava ankka. Matkalla Väinämöinen tappaa hauen ja tekee sen leukaluusta kanteleen, jonka avulla Pohjolan väki saadaan unten maille. Pakomatkan ja sitä seuranneen taistelun jälkeen Sampo hajoaa mereen.

6. Tekijöiden ajatuksia

6.1. Aihe

Nukketeatterin primaaritarkoitus oli kouluttaa kasvatustyölinjan opiskelijoita suunnittelemaan ja toteuttamaan kokonaisvaltaisia, lapsille suunnattuja elämysprojekteja. Kalevala-juhlavuodesta johtuen aiheeksi tuli valituksi ko. tematiikkaan kuuluva työ. Opiskelijat valitsivat näytelmän kohtaukset Haavion Kalevalaiset tarinat -kirjasta. Informantti A:n mielestä Kalevalan tarinoista oli hankala löytää lapsille soveltuvia aiheita (TKU/A/99/211, 2):

...eikä siellä ole kovinkaan monta kohtausta joita lapsille voi, siellä on niin vaikeita ja symbolisia asioita, että sieltä ne niinku ittestäänselvästi löytyi, kyllähän tää Ainon hukkuttautuminenki niin ei sekään mikään mukava oo...

Tarina Sammosta muodostaakin usean tutkijan mielestä Kalevalan rungon (ks. esim. Pentikäinen 1989, 53 - 57).

6.2. Yleisö

Kasvatustyön linjan projektit suunnataan aina lapsille. Tämän projektin kohdeikäryhmä oli 3 - 8 vuotiaat. Aikaisemmin opiston projekteissa oli ollut tätäkin nuorempaa yleisöä, jolloin ongelmia oli esiintynyt mm. maastossa liikkumisen suhteen. Yläikäraja oli suunniteltu niin, että esitys ei vaikuttaisi kohderyhmästä liian lapselliselta. (TKU/A/99/211, 11) Kaiken kaikkiaan esityksen näki n. 400 lasta ( esitysviikon aikana ). (TKU/A/99/211, 43)

Pienimmillä lapsilla ei ollut ennakkoon käsityksiä Kalevalasta. Esikouluikäiset olivat sen sijaan jo käyneet ohjaajien kanssa läpi Kalevalan henkilöitä ja tapahtumia. Informanttien mukaan palautteet lapsiryhmien ohjaajilta olivat positiivisia; nuoretkin lapset jaksoivat seurata kiinnostuneena näytelmän tapahtumia. Ainoastaan Sammontaontakohtauksessa ei millään olisi jaksettu odottaa oman Sammon askartelemista. Eri-ikäisten lasten mielenkiinto vaihteli siten, että nuoremmat kiinnittivät huomiota yksityiskohtiin, kuten Kalevalakylän rekvisiittaan, erityisesti peikkoon (TKU/S/99/124). Vanhemmat lapset olivat kiinnostuneet enemmän itse näytelmän tapahtumista.

6.3. Muoto

Projektin toteutus oli alusta loppuun opiskelijaryhmän harkinnan varassa, rajoittavina tekijöinä olivat ainostaan budjetti, ajankäyttö sekä opiskelijoiden määrä. Projektille oli anottu määrärahoja eri instansseista, mutta informanttien mukaan tuloksetta. Tästä johtuen mm. lavasteissa ei voitu täysin käyttää mahdollisimman autenttista materiaalia. Ajankäytön suhteen opiskelijoilla oli samanaikaisesti muita opintoihin liittyviä aktiviteetteja. Aikaa näytelmän tekoon käytettiin reilut kolme kuukautta. Opiskelijoiden määrä, 11 henkilöä, tarkoitti käytännössä sitä, että jokainen sai tehdä kaikkea asiaan kuuluvaa, aina käsikirjoituksesta ja nukkien valmistamisesta näyttelemiseen.

Muista kalevala-aiheisista nukketeatteriesityksistä tekijäryhmällä ei ollut tietoa. Lapsille suunnatun nukketeatterin tekemiseen oli haettu virikkeitä sekä Turusta että Helsingistä. Liikkeelle lähdettiin ilman suurempia esikuvia.

Informantti B painotti perinteisten raaka-aineiden käytön ja kädentaitojen tuntemuksen edistämistä. Sen vuoksi nukkien vaatetuksen materiaalina käytettiin mm. hamppua ja pellavaa. Samaten esityksessä vähennettiin tekniikan käyttö minimiin. Haluttiin tehdä teatteria luonnon omilla äänillä.

6.4. Tavoite

Tavoitetta voidaan arvioida kolmen eri ulottuvuuden suhteen. Paasikivi-Opisto laitoksena halusi, että Kalevala-juhlavuosi näkyy osana laitoksen toimintaa. On tärkeää opiston profiilin takia, että keskeiset, suomalaiseen kulttuuriin kuuluvat asiat huomioidaan ja eletään mukana ajassa.

Opiskelijoiden kannalta intressinä oli kokonaisopetuksellisen näkökulman saavuttaminen draaman keinoin ja humanistisen oppimiskäsityksen mukaan, eli informantti A:n mukaan (TKU/A/99/211, 12):

...he liittää sitä tähän teoriaan mitä he on opiskellu täällä, tätä humanistista oppimiskäsitystä, ja ihan käytännössä toteuttaa, siis se että kun sä lähdet viemään projektia eteenpäin niin siinä on verta ja kyyneleitä, siinä on niin paljon negatiivisia tunteita ollu mukana mutta myös se onnistumisen ilo, käydä se prosessi kaikkinensa läpi...

Tärkeää on kokonaisvaltaisen prosessin läpikäyminen. Toinen, implisiittisempi tavoite opiskelijoiden suhteen oli Kalevalan profiilin nostaminen nuorten silmissä. Kouluopetuksen antama kuva kansalliseeppoksesta oli koettu negatiiviseksi (TKU/A/99/211, 36):

...tytöt sano että he ensiksi ajatteli että kalevala-aiheinen nukketeatteri, et kun kauhukuvia he näki siitä kun he oli lukenu Kalevalaa lukiossa ja piti osata pätkiä ulkoa ja että he ei enää muista niitä ja nyt kun he sai tän tehtävän ja kun oli muutama lukuharjoitus pidetty niin tytöt rupes sanomaan että hei täähän on aika kivaa...

Oli tärkeää, että omatoimisen tekemisen kautta saatiin uusia näkökulmia Kalevalaan ja sen välittämään perinteeseen siitä huolimatta, että koulumuistot aiheesta eivät olleet hyviä. Samalla tietysti osoitettiin, kuinka humanistinen oppimiskäsitys - tekemällä oppiminen - toimii.

Lapsiyleisölle puolestaan haluttiin tarjota Kalevalan pohjalle rakentuva interaktiivinen elämys. Vaikka informantit aluksi ilmaisivat, että Kalevalan mukaanottaminen projektiin ei ollut pääasia, käy aineistosta - implisiittisesti - ilmi enemmän. Koska Kalevalan katsotaan ilmentävän suomalaista perinnettä, sen kautta on helppo siirtää suomalaisille tärkeitä arvoja lapsille. Tämä käy selvemmin ilmi kun aineistoa tarkastellaan edelleen.

6.5. Perinne

Informanteille Kalevalan suhde kansanperinteeseen näyttäytyy ongelmallisena. Toisaalta Kalevala on kanonisoitu kansanperinteeksi, toisaalta se tuntuu informanttien mielestä jollakin tavalla vieraalta. Käsitteet koetaan hankaliksi; kuten informantti A:n puheesta tulee ilmi (TKU/A/99/211, 43):

...kun me on välitetty tämän tyyppistä kulttuuria, kai ne kaikki on tavallaan kansanperinnettä, onhan saamelaisuus kansanperinnettä vai onko se kulttuuriperinnettä?

Informanttien omat kokemukset kansanperinteestä eroavat Kalevalan esittämästä kansanperinnerepresentaatiosta. Informantti A (TKU/A/99/211, 18):

...mua on alkanu kiehtoa se ajatus siitä että kun puhutaan Kalevalasta ja suomalaisesta kansanperinteestä niin ei ihan yhtäkkiä liittäis sitä siihen kun ajattelee minkälaisia tarinoita jotkut esivanhemmat ovat tuvissaan kertoneet niin ei se kyllä oo ollu tämmöstä, mähän oon ite Lapista kotosin joka on oikein tarinankertojien kulta-aittaa...

Kalevala ei edusta informanteille sitä perinnettä, mikä koettaisiin omakohtaisesti tutuksi, elätyksi. Toisaalta Kalevala kuitenkin säilyttää asemansa suomalaisen kansanperinteen auktoriteettisena edustajana.

6.6. Nykyaika

Kalevala-nukketeatterin tekijät halusivat myös laajemmin julkituoda ajatuksiaan siitä, mitä kansanperinteen tulisi nykyaikana sisältää ja mikä sen merkitys tulisi etenkin kasvatustyössä olla. Kalevalan ilmentämä suomalainen perinne asettuu vastakkain kaupallisen massakulttuurin kanssa, jota aineistossa edustaa amerikkalaisuus ja erityisesti Disney. Informantti B (TKU/A/99/211, 30):

Mutta sillä tavalla me oppilaitten kanssa pohdittiin että tämä oli hyvään aikaan tämä Kalevala-vuosi, kun kaikki nämä Disneyn piirretyt ovat vallalla niin voidaan tuoda rinnalle tämä täysin toisenlainen maailma...

Informantti B tuo hyvin esille ne perinteen piirteet, jotka koetaan tärkeäksi varsinkin kasvatuksellisesta, perinteen siirtämisen näkökulmasta (TKU/A/99/211, 32):

...mä lähden ihan tässä näin käden taidoissa ja käsityöperinteen viemisessä eteenpäin eli tuota se edellyttää sitä että ollaan läsnä, ollaan mukana ja se edellyttää sitä vuorovaikutusta että se taitokin voisi siirtyä toiselta toiselle mut kun meidän nyky-yhteiskunta todellakaan sitä ei arvosteta, se ei kuulu meidän tämän hetkiseen arvomaailmaan...

Läsnäoleminen ja vuorovaikutus ovat ne kaksi piirrettä, joiden katsotaan puuttuvan kiireisestä massakulttuurista ja joita lähdetään hakemaan kansanperinteen kertomuksista.

Toinen nykyajan ilmiö on juurettomuus. Informantti A (TKU/A/99/211, 33):

...mä uskon kyllä vahvasti siihen että nostamalla just tämän tyyppistä mistä on tässä paljon puhuttu niin me pystyttäs aika paljo vaikuttamaan ihmisten hyvinvointiin ja siihen onnellisuuteen että saatais niitä arvoja ja turvaa ja juuria... jos sulla on vahvat juuret, jos sulla on suku, sulla on perinteet, sulla on koti, kotiseutu niin sitte sä voit lähteä siivilles, mihin tahansa maailmalle EU:hun ja olla suvaitsevainen ja vaikka mitä mutta jos sulta puuttuu se perusta, ne juuret niin siivet yksin ei kanna...

Ihmisten epätietoisuus omasta perinteestään ja juuristaan ovat seikkoja, jotka vaikuttavat nykyiseen yhteiskunnalliseen pahoinvointiin ja tasapainottomuuteen.

7. Johtopäätöksiä

Tämän kenttätyön tekeminen oli raskasta. Tai ei oikeastaan kenttätyön sinänsä, sillä varsinainen kentällä oleminen, osallistuva havainnointi ja haastatteleminen, oli erittäin antoisaa ja hauskaa. Työläin vaihe oli ehdottomasti aineiston, meidän tapauksessamme haastattelunauhan ja diakuvien, saattaminen tutkimus- ja arkistointikelpoiseksi. On hankala käydä käsiksi aineistoon, varsinkin jos alun perin suunnitellut teoriakehykset osoittautuvat joko liian suuritöisiksi tai muuten hankaliksi soveltaa. Juuri tämä tutkimuksen vaihe tulisi mielestämme ottaa paremmin huomioon teoriaosan opetuksessa ja kenttätyön ohjauksessa. Ehkä kenttätyön tekemisestä saisi enemmän irti jos opintoja olisi takana tarpeeksi, että voisi luontevasti soveltaa jotakin folkloristisen tutkimuksen teoriaa. Tässä vaiheessa eivät rahkeemme siihen vielä riittäneet.

Tämänkin tutkimusraportin venyminen johtui suurelta osin liian kunnianhimoisista suunnitelmista. Erittäin hyvää harjoittelua tämä kyllä oli meille molemmille. Työmme lähti liikkeelle opiskelijoiden harjoittelutarkoituksessa toteuttaman nukketeatteriprojektin havainnoinnista ja päätyy tarkastelemaan perinteen merkitystä nykyajan ihmiselle - ei mikään uusi ongelma kuitenkaan.

Loppukaneetiksi sopivat hyvin informantti B:n sanat (TKU/A/99/211, 36):

... jos mä ajattelen itseäni tämän projektin vetäjänä niin tää oli antoisimpia projekteja pitkään aikaan, mullahan on aina kivoja projekteja, ei oo siitä kysymys, mutta tässä on niinku sukellettu kuitenkin pohtimaan syvällisemmin sitä kulttuuria mitä meillä on...


Lähdeluettelo

Painetut lähteet:

ANTTONEN, PERTTI & KUUSI, MATTI 1999: Kalevala-lipas.

HAAVIO, MARTTI 1966: Kalevalan tarinat. kuv. A.Lindeberg. Porvoo.

KAIVOLA-BREGENHØJ, ANNIKKI 1988: Kertomus ja kerronta.

PENTIKÄINEN, JUHA 1989: Kalevalan maailma. Uusittu laitos teoksesta Kalevalan mytologia (HKI 1987)

SÖDERHOLM, STIG 1982: Kamera kenttätyössä: Kuvadokumentit ja visuaalinen metodiikka.Teoksessa Suojanen & Saressalo: Kulttuurin kenttätutkimus.

Painamattomat lähteet

Haastattelunauha

TKU/A/99/211

Diat

TKU/S/99/111-130


Työ on Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksen folkloristiikan kenttätutkimuskurssin harjoitustyö keväältä 1999. Tekijöinä oli kaksi uskontotieteilijää.