Make your own free website on Tripod.com

Vallankumousta odotellessa

Miten on mahdollista että Nurin-Kääntynyt-Maailma aina onnistuu oikeuttamaan itsensä? Miksi reaktio aina seuraa vallankumousta, samalla tavalla kuin vuodenajat helvetissä?

Kapina tai kansannousu ovat termejä, joita historioitsijat käyttävät epäonnistuneiden vallankumousten kuvaamiseen -- liikkeiden, jotka eivät noudatakaan odotettua, konsensuksen luomaa liikerataa: vallankumous, reaktio, petos, uuden ja vielä sortavamman Valtion syntyminen -- iso pyörä pyörähtää, historia palaa yhä uudelleen puhtaimpaan muotoonsa: polkee saappaansa ihmiskunnan kasvoille ikuisiksi ajoiksi.

Poiketessaan tuosta määrätystä suunnasta kansannousu luo mahdollisuuden hegeliläisen kehityksen kiertokulun -- joka ei itse asiassa ole mitään muuta kuin noidankehä -- ulkopuolella ja takana tapahtuvaan liikkeeseen. Surgo. Insurgo. Hämäysoperaatio. Hyvästit tuolle karman lain onnettomalle parodialle, historiallisen vallakumouksen tarpeettomuudelle. Iskulause "Vallankumous!" on muuttunut lääkkeestä myrkyksi, ilkeäksi pseudo-gnostilaiseksi uskonansaksi, painajaiseksi jossa taistelusta huolimatta emme koskaan pääse karkuun tuota pahaa Aeonia, Valtion kehtoa, Valtiota valtion jälkeen, jokaista Paratiisia, jota hallitsee jälleen uusi Paha Musta Enkeli.

Jos Historia on Aikaa, kuten se itse väittää olevansa, niin silloin kansannousu on hetki joka nousee ajasta ja ulos siitä, Historian lakia loukaten. Jos Valtio puolestaan on Historiaa, kuten se itse väittää olevansa, niin silloin kapina on kielletty hetki, dialektiikan anteeksiantamaton kiistäminen -- leijaillen ylös parrua ja ulos savuaukosta, shamaanin liike, joka tapahtuu mahdottomassa kulmassa Universumiin nähden. Historian mukaan Vallankumouksen ominaisuus on tietty pysyvyys tai ainakin kesto, kun taas kansannousu on väliaikainen. Tässä mielessä kansannousu on ikään kuin korkeampi kokemus, vastakkainen normaalille, tavalliselle tietoisuudelle ja kokemukselle. Aivan kuten festivaalit, kansannousut eivät voi olla jokapäiväinen tapahtuma -- muuten ne eivät olisi epätavallisia. Mutta juuri niiden kaltaiset intensiiviset tapahtumat antavat elämän kokonaisuudelle muodon ja tarkoituksen. Shamaani palaa - katolla ei voi viipyä ikuisesti - mutta maailma on muuttunut, jotain on vaihtunut, jotain on yhdistynyt -- ero on aikaansaatu.

Te voitte väittää että tämä on epätoivon lietsomista. Entäpä anarkistinen unelma, Valtioton yhteiskunta, Kommuuni, pysyvä autonominen vyöhyke, vapaa yhteiskunta, vapaa kulttuuri? Voimmeko me hylätä tuon toivon ja vaihtaa sen johonkin eksistentialistiseen acte gratuit? Ideana ei ole tietoisuuden vaan maailman muuttaminen.

Hyväksyn tämän oikeutettuna kritiikkinä. Tekisin kuitenkin kaksi huomautusta; ensiksikin Vallankumous ei ole koskaan onnistunut saavuttamaan tätä unelmaa. Visio tulee eläväksi kansannousun hetkellä - mutta heti kun Vallankumous voittaa ja Valtio palaa, unelma ja ihanne on jo petetty. En ole luopunut toivosta enkä edes muutoksen mahdollisuudesta - mutta en luota Vallankumoukseen. Toiseksi, vaikka me korvaisimmekin vallankumouksellisen lähestymistavan spontaanilla anarkistisella kapinalla, meidän tämänhetkinen historian tilanne ei olisi otollinen sellaiselle valtavalle yritykselle. Ainoastaan turhia marttyyrikuolemia on tuloksena törmäyksestä terminaalisen Valtion, megakorporaatioiden informaatioValtion, Spektaakkelin ja Simulaation imperiumin kanssa. Sen kaikki aseet on suunnattu meihin samalla kun meidän mitättömät aseemme löytävät vain hysteriaa; silkkaa tyhjyyttä; Aaveen, joka kykenee tukahduttamaan jokaisen informaatioektoplasman kipinän; antautumisen yhteiskunnan, jota hallitsee Poliisin varjo ja TV-ruudun tuijottava silmä.

Lyhyesti, me emme tyrkytä TAZia minään lopullisena päämääränä itsessään, joka korvaisi muut organisaatiot, taktiikat tai päämäärät. Me suosimme sitä koska se voi kansannousun muodossa tarjota laadullisen parannuksen ilman väkivaltaa ja marttyyrikuolemia.

TAZ on kuin kansannousu, joka ei ota suoraan yhteen Valtion kanssa, sissioperaatio joka vapauttaa osan vyöhykettä ( maata, aikaa, mielikuvitusta ) ja hajottaa itse itsensä ennen kuin Valtio kykenee sen murskaamaan, muodostuakseen uudelleen, joskus toiste, jossain muualla. Koska valtiota kiinnostaa ensisijaisesti vain Simulaatio eikä olennainen, TAZ kykenee salaa miehittämään nämä vyöhykkeet ja jatkamaan olemassaoloaan suhteellisen rauhassa pitkiäkin aikoja. Saattaa olla, että eräät pienikokoiset TAZit ovat säilyneet useita sukupolvia juuri sen ansiosta, että ne ovat olleet huomaamattomia, kuten hillbilly - maalaisyhteisöt - ne eivät ole koskaan kohdanneet Spektaakkelia. Ne eivät ole koskaan ilmentyneet ulkopuolella todellista maailmaa, ja todellinen maailma on Simulaation agenteille näkymätön.

Babylon pitää teorioitaan todellisuutena; juuri tämän virhemarginaalin sisällä TAZ voi tulla olevaksi. TAZin tuleminen voi vaatia väkivaltaa ja puolustusta mutta sen suurin voima piilee näkymättömyydessä -- Valtio ei voi tunnistaa sitä, koska Historia ei ole sitä määritellyt. Heti kun TAZ on nimetty ( merkitty, välitetty ) sen on kadottava, se katoaa, jättäen jälkeensä tyhjät kuoret -- ainoastaan ilmestyäkseen uudelleen jossain muualla, taas Spektaakkelin suhteen määrittelemättömänä, näkymättömänä. Siksi TAZ on täydellinen taktiikka aikakaudelle, jolloin Valtio on kaikkialla ja kaikkivoipa mutta kuitenkin samalla haavojen ja aukkojen puhkoma. Ja koska TAZ on anarkistinen unelma, vapaa kulttuuri pienoiskoossa, en voi kuvitella parempaa taktiikkaa pyrkiä kohti päämääräämme ja samalla kokea joitakin sen etuja tässä ja nyt.

Summa summarum, realismin nimessä meidän ei tule vain luopua Vallankumouksen odottamisesta vaan myös sen haluamisesta. Kansannousu, kyllä -- niin usein kuin mahdollista ja jopa väkivallan uhallakin. Simuloidun Valtion kouristukset voivat olla spektaakkelimaisia, mutta usein paras ja radikaalein taktiikka on kieltäytyä spektaakkelimaisesta väkivallasta ja vetäytyä simulaation alueelta, kadota.

TAZ on sissiontologin aksiooma: iske ja pakene. Liikutellaan kokonaista heimoa, vaikka se olisikin vain tietona Seitissä ( web ). TAZin täytyy pystyä puolustautumaan; mutta sekä hyökkäyksen että puolustuksen täytyy mahdollisuuksien mukaan välttää Valtion väkivaltaa, joka ei enää ole merkityksellistä väkivaltaa. Hyökkäys kohdistetaan valvontarakenteita, erityisesti ideoita kohtaan; puolustus on näkymättömyyttä, itsepuolustustaitoa, haavoittumattomuutta -- itämaisten itsepuolustustekniikoiden okkultistista taitoa. Nomadinen sotakone valloittaa huomaamatta ja häipyy ennenkuin kartta voidaan asettaa. Tulevaisuudessa -- vain autonomiset voivat suunnitella autonomiaa, organisoitua sitä varten, luoda sitä. Se on hämäysoperaatio. Ensimmäinen askel muistuttaa satoria, valaistumista -- sen ymmärtämistä että TAZ alkaa yksinkertaisella toteuttamisen teolla.