Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella pohjois-amerikkalaisen alkuperäiskansan, navajojen , perinteistä uskonnollista ja poliittista järjestelmää. Metodologisina apuvälineinä käytän Pierre Clastresin teoriaa varhaiskantaisen yhteisön rakenteesta ja sodankäynnin merkityksestä yhteisölle, Émile Durkheimin käsitystä uskonnosta kollektiivisena representaationa sekä Veikko Anttosen muotoilemaa teoriaa pyhän kulttuurisesta logiikasta. Avainasemassa on navajojen sotaseremonia sekä siihen liittyvä mytologia. Tarkoituksena on selvittää, mikä merkitys sodankäynnillä ja uskonnolla on navajoyhteisön etnisen identiteetin muodostumiseen.
Aikaisempi tutkimus
Navajojen uskontoa ja yhteisöä on tutkittu runsaasti. Syitä tähän ovat mm. navajoheimon suuri koko sekä navajojen näyttävät, monipäiväiset seremoniat. Oman tutkimukseni kannalta merkittävimpiä tutkijoita voidaan mainita neljä: Washington Matthews, Berhard Haile, Clyde Kluckhohn ja Gladys Reichard.
Washington Matthews kirjoitti etnografioita sekä hidatsa- että navajointiaaneista. Hän taitoi useita Amerikan alkuperäiskieliä. Pitempiaikainen oleskelu navajojen parissa 1880- ja 1890-luvulla tuotti erään ensimmäisistä ja arvostetuimmista kokoelmista navajomytologiaa (Matthews 1897).
Berhard Haile oli ammatiltaan pastori. Hän kirjoitti 1900-luvun alussa lukuisia esityksiä navajoseremonioista, joista työni kannalta oleellisin on kattava kuvaus navajojen sotaseremoniasta (Haile 1938).
Clyde Kluckhohn tutki navajoja 1930-1940 -luvuilla. Pääteoksena voidaan pitää kattavaa uskontososiologista tutkimusta navajojen noituudesta (Kluckhohn 1944), jonka pääkohdat Kluckhohn esitti myöhemmin julkaisemassaan artikkelissa (1969). Artikkeli on myös suomennettu (Pentikäinen 1992). Lisäksi Kluckhohn on yhdessä Dorothea Leightonin kanssa kirjoittanut mm. arvostetun yleisesityksen navajojen kulttuurista (1974).
Gladys Reichard oli uskontoantropologi. Hänen kaksiosainen teoksensa Navaho Religion. A Study of Symbolism (1950) on epäilemättä kattavin kokonaisesitys navajojen uskonnosta. Reichardin teosta on myöhemmin täydentänyt mm. Sam Gill, joka teoksessaan Sacred Words. A Study of Navajo Religion and Prayer (1981) esittää navajoseremonioissa käytettyjen rukousten struktuurianalyysin sekä tarkastelee kriittisesti aikaisempia navajojen uskontoa koskevia tutkimuksia.
Edellä mainittujen navajomytologiaa koskevien tutkimusten lisäksi käytän vertailumateriaalina kahta muuta navajomyyttien kokoelmaa, jotka ovat Aileen O’Bryanin Navaho Indian Myths (1993) sekä Edward Sapirin Navaho Texts (1975), jossa englanninkielisen käännöksen lisäksi on navajokieliset versiot. Vaikka myyttejä pidetäänkin pyhinä ja sanankin muuttuminen tai unohtuminen voi pilata seremonian, on kerättyjen myyttivariaatioiden välillä paljon eroja eikä auktoriteettiasemassa olevaa versiota voida osoittaa. Osittain syyt ovat navajokielen monimutkaisuudessa, osittain myyttiperinteen välittymiseen vaikuttavissa tekijöissä (Haile 1938, 12-13).
Navajojen uskonto on kokenut suuria muutoksia vuosisatojen aikana. Tämän vuoksi mielestäni on välttämätöntä tarkastella myös uskonnon historiallista kehitystä. Guy Cooper on teoksessaan (1984) eritellyt navajojen uskonnon eri vaiheita. Navajoheimon historian lähteenä käytän Raymond Locken kirjoittamaa The Book of the Navajo (1992) -teosta. Locke on itse navajo ja hän kritisoi useita ei-navajojen kirjoittamia historioita. Hän tuo esille uusimpiin arkeologisiin löytöihin perustuvia tulkintoja mm. navajojen alkuperästä.
Juha Hiltusen etnohistorian luentosarja toi esiin seikkoja mm. Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen etnisestä identiteetistä ja sen komponenteista. Hiltusen mukaan sodankäynti oli Pohjois-Amerikan alkuperäisheimojen välillä jatkuvaa. Uuden tutkimustiedon valossa myytit rauhanomaisista intiaaniheimoista, joita eräät etnografit ihailivat pasifistisen elämäntavan kannattajina (esim. pueblot), romuttuvat. (Hiltunen 1999).
Metodologia
Pierre Clastresin poliittinen antropologia
Pierre Clastres (1934-1979) oli ranskalainen antropologi, joka tutki Etelä-Amerikan intiaanien, erityisesti tupi-guarani- ja guyauaki-heimojen uskonnollista ja poliittista järjestelmää. Hänen esikuvinaan ja opettajinaan voidaan mainita ranskalaiset antropologit Georges Dumézil sekä Claude Lévi-Strauss. Teoriansa pääkohdat hän esitti teoksessa La Société contre l’état (1974, engl. Society Against the State 1987) sekä postuumisti julkaistussa artikkelikokoelmassa Reserches d’anthropologie politique (1980, engl. Archeology of Violence 1994). Hän kritisoi voimakkaasti poliittisessa antropologiassa vallalla ollutta marxilaista koulukuntaa , joka tarkasteli varhaiskantaisia yhteisöjä dialektiikan, historiallisen materialismin ja evolutionististen vivahteiden kautta. Clastres piti marxilaisen antropologian selitysvoimaa mitättömänä (Clastres 1994d).
Clastresin keskeisimpiä teemoja ovat varhaiskantaisen yhteisön etnisyys (1994a), päällikkyyden ja vallan suhde (1994b, 1994c) sekä varhaiskantaisen sodankäynnin tarkoitus (1994e, 1994f). Tärkein Clastresin käyttämä käsite on sotakone (1994e, 164). Clastresin mukaan varhaiskantainen yhteisö elää jatkuvassa sotatilassa. Vieraisiin yhteisöihin suhtaudutaan joko vihollisina tai liittolaisina. Sotakoneella Clastres viittaa yhteisön rakentumislogiikkaan , joka määrittää yhteisön identiteettiä ja rakennetta kokonaisuutena sekä suhteessa muihin että suhteessa itseensä. Tästä yhteisöstä kokonaisuutena Clastres käyttää nimitystä sosiaalinen ruumis .
Sotakone ylläpitää varhaiskantaisen yhteisön anarkkisuutta; valta ei pääse keskittymään harvojen käsiin vaan säilyy hajaantuneena yhteisöön. Tätä tarkoittaa Clastresin teesi, että varhaiskantainen yhteisö ei ole pelkästään yhteisö ilman valtiota (so. ilman vallan keskittymistä tietyn yhteisön osan haltuun) vaan yhteisö valtiota vastaan (Clastres 1987). Toisaalta sotakone ylläpitää yhteisön omaleimaisuutta muihin yhteisöihin nähden. Sotakone on binäärisessä oppositiossa suhteessa valtioon; ne ovat toisensa poissulkevia.
Clastresin ajatuksia jatkavat sekä laajentaen että kritisoiden mm. Harold Barclay (1990), joka tarkastelee lähemmin sotakoneen historiallisia ilmentymiä ja anarkkisen johtajuuden muotoja sekä Gilles Deleuze ja Felix Guattari (1977 & 1988), jotka liittävät Clastresin sotakoneteorian osaksi laajempaa, kapitalistisen yhteiskunnan luonnetta tarkastelevaa kokonaisteoriaansa.
Clastres on melko tuntematon ja marginaalinen ajattelija ainakin ranskalaisen kielialueen ulkopuolella. Tutkimuksessani pyrin arvioimaan Clastresin teoriaa myös kriittisesti sekä marxilaisen antropologian (Kahn & Llobera 1981) että yleisemmän poliittisen antropologian (Lewellen 1992) näkökulmista.
Durkheim ja uskonto yhteisön kollektiivisena representaationa
Tarkasteltaessa navajoyhteisöä sotakoneena aion käyttää Émile Durkheimin esittämää teoriaa uskonnosta kollektiivisena representaationa.
Clastres ei eksplikoi, mikä on uskonnon rooli sotakoneessa. Jotain viitteitä antaa hänen käsityksensä varhaiskantaisesta yhteisöstä kokonaisuutena:
What is primitive society seeking to conserve with its own conservatism? It is seeking to conserve its very being; it wants to persevere in its being. But what is that being? It is an undivided being; the social body is homogenous; the community is a We (Clastres 1994e, 163.)
Käsitykset sosiaalisesta ruumiista ja yhteisön olemuksesta (We) postuloivat myös jonkinlaisen käsityksen yhteisön kollektiivisesta mielestä. Clastres puhuukin usein yhteisön “halusta” (esim. society’s desire for war (Clastres 1987, 210.)). Clastres ei vastaa siihen, miten yhteisön halu, kollektiivinen mieli syntyy. Tähän kysymykseen etsii vastausta Émile Durkheim kirjassaan Uskontoelämän alkeismuodot (1980).
Veikko Anttonen tarkastelee väitöskirjassaan Durkheimin uskontososiologista ajattelua:
Hän (=Durkheim, kirj. huom.) pyrki osoittamaan kuinka sosiaalinen elämä ja sen merkitysmaailma rakentuvat representaatioista eli yhteisistä ideoista ja sentimenteistä, jotka kiteytyvät symboleihin ja joiden nojalla ihmiset muodostavat käsityksen todellisuudesta, jossa he elävät (Anttonen 1996, 49.)
Durkheimin mukaan perusdikotomia, jolle uskonnollinen ja sen kautta muu yhteisöllinen kategoriointi rakentuu on jaottelu pyhän ja profaanin välillä. Clastresin mukaan sotakoneen kannalta perustavaa laatua oleva dikotomia on me/muut.
Yhteisön sisäisen vallan keskittymisen estäminen on sotakoneen tehtävä. Toisaalta sotakone on myös sekä yhteisön rajojen ulkopuolella operoiva että yhteisön rajoja määrittävä elin. Territoriaalisten rajojen ylitys vaatii toimia, joilla ylityksestä aiheutuva vaara voidaan käsitellä rituaalisesti. Tämä on navajojen uskonnollisessa järjestelmässä sotaseremonian merkitys.
Alustavat tutkimusteemat:
1. Metodologia
· Clastres: sotakone varhaiskantaisen yhteisön moottorina
· Durkheim: uskonto ja erityisesti myyttiset representaatiot yhteisön kollektiivisen identiteetin takana
· Anttonen: sotakone yhteisön territorion rajoja puhkovana ja määrittävänä entiteettinä
2. Navajot
· uskonnollinen järjestelmä kokonaisuutena
· aktuaalinen ja mentaalinen territorio
· navajojen sotakone ja sotaseremonia
· navajojen sotakoneen tuho: kohtaaminen eurooppalaisten valtioapparaattien kanssa
Lähdeluettelo:
Painetut lähteet:
Anttonen, Veikko. 1996. Ihmisen ja maan rajat. Pyhä kulttuurisena kategoriana. Helsinki: SKS.
Barclay, Harold. 1990 (1982). People without Government. An Anthropology of Anarchy. Completely revised edition. London: Kahn & Averill.
Clastres, Pierre. 1987 (1974). Society Against the State. Translated by Robert Hurley in collaboration with Abe Stein. New York: Zone Books. Alkup. La Société contre l’état. Paris: Les Editions de Minuit.
____________ 1994 (1980). Archeology of Violence. Transl. by Jeanine Herman. New York: Semiotext(e). Semiotext(e) Double Agents Series. Alkup. Reserches d’anthropologie politique. Paris: Les Editions du Seuil.
____________ 1994a (1974). “Of Ethnocide”. Teoksessa Clastres (1994) s. 43-52. Alkup. Encyclopedia Universalis s. 2826-2869. Paris: Ed. Universalis
____________ 1994b (1976). “Power in Primitive Societies”. Teoksessa Clastres (1994) s. 87-92. Alkup. Interrogations, s. 3-8, no. 7, June.
____________ 1994c (1976). “Freedom, Misfortune, the Unnameable”. Teoksessa Clastres (1994) s.93-104. Alkup. La Boétie: Le Discours de la servitude voluntaire, s. 229-246. Paris: Payot.
____________ 1994d. “Marxists and their Anthropology”. Teoksessa Clastres (1994) s. 127-138. Alkup. Libre, no. 3, s. 135-149. Paris: Payot.
____________ 1994e (1977). “Archeology of Violence: War in Primitive Societies”. Teoksessa Clastres (1994) s. 139-168. Alkup. Libre, no. 1, s. 137-173. Paris: Payot.
____________ 1994f. “Sorrows of the Savage Warrior”. Teoksessa Clastres (1994) s. 169-200.
Cooper, Guy. 1984. Development and Stress in Navajo Religion. Stockholm Studies in Comparative Religion 23. Stockholm.
Deleuze, Gilles & Guattari, Felix. 1977 (1972). Anti-Oedipus. Capitalism and Schizophrenia. Translated by Robert Hurley, Mark Seem & Helen R. Lane, preface by Michel Foucault. New York: Viking. Alkup. L’Anti-Oedipe: Capitalisme et Schizophrénie. Paris: Les Editions de Minuit.
____________ 1988 (1980). A Thousand Plateaus. Capitalism and Schizophrenia. Transl. by Brian Massumi. London: The Athlone Press Ltd. Alkup. Mille Plateaux. Capitalisme et Schizophrénie vol. 2. Paris: Les Editions de Minuit.
Durkheim, Émile. 1980 (1912). Uskontoelämän alkeismuodot. Suomentanut Seppo Randell. Helsinki: Tammi. Alkup. Les formes élémentaires de la vie religieuse.
Gill, Sam D. 1981. Sacred Words. A Study of Navajo Religion and Prayer. Contributions in Intercultural and Comparative Studies Series vol. 4. Westport: Greenwood Press.
Godelier, Maurice. 1977. Marxist Perspectives on Anthropology. Cambridge University Press.
Haile, Berard. 1938. Origin Legend of the Navaho Enemy Way. New Haven: Yale University Publications in Anthropology, no. 17.
Kahn, Joel S. & Llobera, Josep R. (Ed.) 1981. The Anthropology of Pre-Capitalist Societies. London: The MacMillan Press Ltd.
Kluckhohn, Clyde. 1944. Navaho Witchcraft. Boston: Beacon Press.
____________ 1992 (1969). “Navahojen noituuden funktiot ja dysfunktiot”. Teoksessa Pentikäinen (toim.) 1992. Uskonto, kulttuuri ja yhteiskunta, s. 281-297. 3. painos. Helsinki: Gaudeamus. Lyhennetty teoksesta Kluckhohn (1944) osa II, luku 3, s. 45-72.
Kluckhohn, Clyde & Leighton, Dorothea. 1974 (1946). The Navaho. Revised edition. Cambridge, Massachusetts: Harvard University Press.
Lewellen, Ted C. 1992. Political Anthropology. An Introduction. 2nd Edition. Westport: Bergin & Garvey.
Locke, Raymond Friday. 1992 (1976). The Book of the Navajo. 5th Edition. Los Angeles, California: Mankind Publishing Co.
Matthews, Washington. 1994 (1897). Navaho Legends. Salt Lake City: University of Utah Press.
O’Bryan, Aileen. 1993 (1956). Navaho Indian Myths. New York: Dover Publications, Inc. Alkup. teos The Dinê: Origin Myths of the Navaho Indians. Washington, D.C.: United States Government Printing Office.
Reichard, Gladys A. 1950. Navaho Religion. A Study of Symbolism vol. I-II. New York: Pantheon Books Inc.
Sapir, Edward. 1975 (1942). Navaho Texts. Edited and with Supplementary Texts by Harry Hoijer. New York: AMS Press Inc.
Painamattomat lähteet:
DiLucchio, Larry (Ed.). 1999. Navajo Frequently Asked Questions [online]. Päivitetty 29.4.1999. Tallennettu 1.8.1999. Saatavilla www-muodossa:
[http://www.navajocentral.org].
Hiltunen, Juha. 1999. Etnohistoria. Luentosarja 14.9.-20.10.1999. Turun yliopiston kulttuurihistorian laitos. Muistiinpanot tekijän hallussa.