Make your own free website on Tripod.com

Luonnonuskontojen harjoittajien
maailmankuvan keskeiset teemat

SISÄLLYSLUETTELO

1. JOHDANTO

1.1. Tutkimuskohteen ja -ongelman hahmottuminen
1.2. Tutkimuksen metodi
1.2.1. Kysely
1.2.2. Haastattelu
1.2.3. Tutkimuseettisiä pohdintoja
1.3. Tutkimusaineisto
1.4. Informanttien kvantitaviisista/kvalitatiivisista ominaisuuksista

2. MODERNIN LUONNONUSKONNON SYNTY

2.1. Modernin noituuden käsitteestä
2.2. Gerald Gardner ja wicca
2.3. Gardnerin perilliset
2.4. Modernin luonnonuskonnollisen kentän heterogeenisyys

3. INFORMANTTIEMME MAAILMANKUVA

3.1. Luonnollisuuden käsitteestä ja sen eksplikoitu dikotomia
3.2. Maailmankuvan ja jumaluuden rakenne
3.3. Moraalikäsityksistä
3.4. Rituaaleista, magiasta ja uskonnollisista kokemuksista
3.5. Maailmankuvan vaikutus jokapäiväiseen elämään ja suhde
yhteiskuntaan 3.6. Yhteisöllisyys, yhteinen eetos ja siinä ilmenevät kontradiktorisuudet

4. LOPPUSANAT

LIITE

LÄHDELUETTELO

1. JOHDANTO

1.1. Tutkimuskohteen ja -ongelman hahmottuminen

Kenttätyötä aloittaessamme kohtasimme vaikeuksia sopivien informanttien löytämisessä. Ensimmäinen aiheemme, skientologit ja heidän uskomusjärjestelmänsä, osoittautui juuri em. syystä käytännössä mahdottomaksi. Sattumalta eräs ryhmämme jäsenistä oli hieman aikaisemmin tutustunut suomalaisiin luonnonuskontojen harjoittajiin sähköpostilistan kautta.

Lehto-keskustelulista on Turun yliopiston keskuspalvelimella pyörivä kaikille luonnonuskonnoista kiinnostuneille avoin sähköpostilista. Listalla on kymmenkunta aktiivia, jotka osallistuvat keskusteluun lähes päivittäin. Osa viesteistä on puhtaasti tiedotuksellisia, mutta suurin osa käsittelee luonnonuskontojen harjoittamista, opillisia kysymyksiä, erilaisia näkemyksiä esim. rituaaleista ja moraalista jne.

Lähetimme listalle viestin, jossa etsimme avustajia tutkimukseemme. Informantteja haettaessa käytimme kattonimikkeenä termiä ‘luonnonuskontojen harjoittaja’, jonka arvelimme olevan tarpeeksi väljä tarkoituksiimme. Emme halunneet rajata tutkittavaa kenttää liian kapeaksi, mikä olisi saattanut jälleen johtaa vaikeuksiin informanttien löytämisessä.

Tutkimusongelmaksi muodostui luonnonuskontojen harjoittajien maailmankuva ja erityisesti mahdolliset yhteiset piirteet eri suuntauksia edustavien henkilöiden välillä. Tutkimusta varten laadimme muutamia työhypoteeseja, joiden avulla pyrimme operationalisoimaan abstrakteja käsitteitä.

1.2. Tutkimuksen metodi

Erilaisia metodivaihtoehtoja oli tarjolla useita. Sähköposti mediana mahdollistaa helpohkon tavan suorittaa strukturoituja kyselyjä, sillä sähköpostilistojen kautta saadaan suora kontakti kaikkiin listalla oleviin henkilöihin. Tällaisten henkilöiden vastaushalukkuus on myös erittäin korkea.

Eräs vaihtoehto, jota harkitsimme vakavasti, oli osallistuva havainnointi. Tällöin havainnoinnin kohteena olisivat olleet luonnonuskontojen harjoittajien kokoontumiset ja erilaiset joko yksittäisten henkilöiden tai ryhmien suorittamat rituaalit. Arvelimme kuitenkin, että olisi aikaavievä ja työläs prosessi saavuttaa informanttien piirissä niin suuri luottamus, joka mahdollistaisi sinänsä intiimien rituaalien havainnoimisen.

Päätimme lähestyä aihettamme, luonnonuskontoa harjoittavien henkilöiden maailmankuvaa, kahdella tavalla. Sähköpostin kautta suoritetulla kyselyllä oli tarkoitus testata työhypoteesiemme relevanssia. Kyselyvastausten pohjalta ajattelimme laatia teemaluetteloita henkilökohtaista haastattelua varten. Alunperin meidän oli tarkoitus haastatella useampia informantteja. Aikataulullisten seikkojen takia päädyimme kuitenkin haastattelemaan ainoastaan avaininformantiksi tunnistamaamme henkilöä.

1.2.1. Kysely

Aluksi laadimme löyhästi strukturoidun sähköpostikyselyn, joka koostui seitsemästä laajahkosta, standardoidusta kysymyksestä (liite 1). Tiivistimme niihin muutamia teemoja, joiden arvelimme olevan tutkimusongelmamme kannalta relevantteja: maailmankuvan muotoutumiseen vaikuttaneet seikat (mahdolliset opilliset auktoriteetit), informantin itsestään käyttämät termit, maailmankuvan eksplisiittiset piirteet, moraalikäsitys, riitit, magia ja suhde ympäröivään yhteiskuntaan. Vastausaikaa annoimme viikon verran.

Saamamme materiaali vaihteli lyhyistä ja niukkasanaisista vastauksista monen sivun mittaisiin pohdintoihin, jotka lähentelivät jo teemakirjoittamisen muotoa. Vastaukset erosivat toisistaan sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti siinä määrin, että niiden yhteismitallinen käsittely oli ongelmallista.

1.2.2. Haastattelu

Sähköpostikyselyyn saapuneiden vastausten perusteella laadimme teemaluettelon henkilökohtaista haastattelua varten. Haastateltava, avaininformanttimme, eksplikoi itsensä lähinnä wicca-noituuden edustajaksi, mutta hän omasi hyvän kompetenssin koko tutkimuskenttää silmällä pitäen.

Jälkeenpäin tarkasteltuna suorittamamme haastattelu sujui teknisesti hyvin. Teemat oli aseteltu niin väljästi, että keskustelu rönsyili paikoin liikaakin. Kysymykset painottuivat pitkälti suoriin ja kuvaileviin.

1.2.3. Tutkimuseettisiä pohdintoja

Tutkimusetiikan kysymyksistä pohdimme mm. luonnonuskontojen harjoittajien asemaa nyky-yhteiskunnassa ja tapaa millä mediassa yleisesti käsitellään minoriteettiuskontoja. Pohdimme myös sitä, miten tutkimuksemme mahdollisesti vaikuttaa näihin seikkoihin.

1.3. Tutkimusaineisto

Tutkimuskenttämme keskeisenä tendenssinä on informanttien maailmankuvien divergenssi, mikä tuotti aluksi päänvaivaa - miten voimme kertoa mitään näin heterogeenisestä aineistosta? Kuitenkin, taustalla on meidän oma uskonnollisuutta koskeva presuppositio. Miksi uskonnon pitäisi olla vahvasti organisoitu, striktin muodon saanut dogmatisoitu oppi, jonka kannattajat tunnustavat yksimielisesti tietyt perusprinsiipit ja ovat muutenkin suurinpiirtein samaa mieltä mm. maailman ontologisesta kalustuksesta? Ei sen pidäkään, ellei meidän normatiivinen oletuksemme uskonnon olemuksen identifiointikriteereistä nouse tutkimusta ohjaavaksi viitekehykseksi. Se kulttuurinen taustakonteksti, jonka alaisuudessa meidän on kasvatettu, on iskostanut mieliimme aksiomaattisia perusoletuksia, joiden itsestäänselvyyksiä on kuitenkin hyvä kyseenalaistaa.

Informanttimme kuitenkin artikuloivat näkemyksiään kielen avulla, mikä jo kertoo että myös heidät on sidottu kategorioimaan uskomuksiaan kielen kautta. Kielellinen ilmaisu pakottaa subjektin sitoutumaan kollektiivisiin merkitysjärjestelmiin, joiden intensioiden kautta voimme paneutua perustavanlaatuisiin merkityksiin - joka meidän tutkimustapauksessamme tarkoittaa divergenssistä siirtymistä kohti konvergenssia.

1.4. Informanttien kvantitatiivisista/kvalitatiivisista ominaisuuksista

Informanteista neljä on sukupuoleltaan naisia ja toiset neljä miehiä; siis melko ihanteellinen jakauma; kummankin sukupuolen ääni on määrällisesti tasapuolisesti edustettuna. Informanttien ikäjakauma on välillä 18-41 vuotta, kuitenkin kuusi kahdeksasta informantista on alle 30 vuotiaita. Koulutustaso vaihtelee filosofian maisterista lukiolaiseen. Seuraavassa havainnoillistava taulukko, jossa kohta “Tunniste” tarkoittaa koodia, jolla informanttiin viitataan tekstissä:

Kuten taulukosta 1 voi nähdä, vaihtelevat termit, joilla informantit identifioivat itseään - tämä vaikuttaa useimmissa tapauksissa myös siihen, miten he tulkitsevat maailmaa, mikä puolestaan välittyy heidän antamiinsa vastauksiin. Kuitenkin kenttää yleisesti kuvaa hyvin termi “luonnonuskonto” ja tutkimiimme toimijoihin soveltuu määre “luonnonuskonnon harjoittajat”. Eri termeillä on oma merkityksensä, mutta tutkimustyössämme korrektin kattonimikkeen funktion täyttää “luonnonuskontojen harjoittajat”, joka valottaa parhaiten informanttiemme maailmankuvien yhteistä nimittäjää.

Informanttien joukkoon mahtuu myös kaksi itseään satanistiksi kutsuvaa henkilöä. Heidän sijoittumisensa luonnonuskontojen harjoittajien kategoriaan ei ole yksiselitteistä ja muut luonnonuskontoa harjoittavat suhtautuvat heihin ambivalentisti. Yleensä satanismia ei pidetä luonnonuskontona eikä uuspakanuutena (TKU/A/99/178,25). Kyselyymme vastanneet satanistit kuitenkin itse määrittävät itsensä luonnonuskontojen harjoittajiksi eikä heidän näkemyksissään ilmene radikaalia poikkeamaa muun kentän suhteen.

2. MODERNIN LUONNONUSKONNON SYNTY

2.1. Modernin noituuden käsitteestä

Sanalla ´noituus´ (engl. witchcraft) tarkoitetaan yleisesti ymmärrettynä vähintään neljää eri asiaa, jotka eroavat toisistaan ja joita myös usein sekoitetaan keskenään. Antropologit käyttävät sanaa kuvatessaan shamaanin toimia esi-teknologisissa yhteisöissä, Raamatun tutkijat käyttävät sanaa kuvaamaan ob:ia ja länsimaiset historioitsijat yleensä tarkoittavat sanalla juutalais-kristillisessä mielessä ymmärrettyä saatananpalvontaa ja siihen rinnastettavia pahansuopia maagisia toimia. Moderni noituus, jota harjoitetaan länsimaisessa teknologisessa yhteisössä, ei sijoitu mihinkään edellä mainituista luokista. Sen sijaan moderni noituus on polyteistista luonnonuskontoa joka perustuu paljolti feminiisen jumaluuden palvontaan (Hinnels 1998, 464).

2.2. Gerald Gardner ja wicca

Osa moderneista noidista ajattelee uskontonsa juurien olevan vanhoissa esikristillisen ajan uskonnoissa ja että tämä uskonto on säilynyt nykypäivään suullisen tradition kautta. Tällaiset uskomukset modernin noituudenharjoittajien keskuudessa eivät kuitenkaan ole kaikkien jakamia ja monet heistä, kuten myös tutkijat yleisesti, pitävätkin Gerald Brosseau Gardneria (1884-1964) modernin noituuden (engl. witchcraft) harjoittamisen perustajana (Parker 1993, vii).

Gardner oli kotoisin varakkaasta englantilaisesta perheestä. Ennen magiaan tutustumistaan hän oli jo viettänyt suuren osan elämästään eteläisessä Aasiassa hankkien elantonsa mm. kumipuita kasvattamalla. Gardner palasi Englantiin ja kertoi vuonna 1939, ollessaan 54-vuotias, tulleensa initioiduksi noituuteen ja paikalliseen noitien yhteisöön (engl. coven), joka hänen mukaansa kantoi vuosisatoja vanhaa suullista noituuden traditiota. Gardner kirjoitti kirjat High Magic´s Aid (1949) ja Witchcraft Today (1954) esittääkseen noituutta suurelle yleisölle, ja kun Englannissa vanha noituuden kriminalisoiva laki poistettiin v. 1951, hän alkoi esiintyä laajasti englantilaisessa mediassa puhumassa aiheesta. Gardner uskoi, että noituus oli tulevaisuuden uskonto. (Drury 1985, 32-34)

Gardnerilaiseen noituuteen viitataan käsitteillä ´witchcraft´, ´craft´ ja ´wicca´. Wicca-käsitteen sanotaan tulevan vanhan englannin sanoista ´wicca´ (maskuliini) ja ´wicce´ (feminiini), jotka tarkoittavat ´noituuden harjoittajaa´ (´practitioner of witchcraft´). Sana ´noitia´ tarkoitava sana ´wiccan´ esiintyy kuningas Alfredin laeissa (circa 890 CE) ja myös ´noitua´-verbiä (´to bewitch´) käytettiin samassa kontekstissa. Yleisesti noituuden harjoittajat ajattelevat ´wicca´-sanan tarkoittavan viisasta ihmistä, ja wiccaa usein kutsutaankin ´viisaan taidoksi´ (´craft of the wise´) (Drury 1985, 14).

Gardnerilainen noituus on olemukseltaan luontoon perustuva uskonto ja sen keskeinen jumalhahmo on feminiininen. Jumalattaren nähdään voivan ottaa monia eri muotoa eri ajoista ja kulttuurisista konteksteista riippuen. Gardnerilaisia noitayhteisöjä, jotka perinteisesti koostuvat 13 ihmisestä, johtaa yhteisön ylipapitar ja ylipappi. Ylipapittaren tehtävä yhteisössä on kehollistaa ja ilmentää jumalatarta, ja ylipappi, ylipapittaren ´puoliso´, manifestoi puolestaan hedelmällisyyttä ja auttaa ylipapitarta hänen tehtävässään - erityisesti rituaalimagian kautta (Drury 1985, 14).

Gardner yhdisti noituudessaan läntisen -ja aasialaisen perinteen magiaa, vapaamuurarien rituaaleja, rituaalista alastomuutta, jumalattaren palvontaa ja aikalaisensa, maagikko Aleister Crowleyn oppeja.

Gardnerilainen noituus levisi nopeasti Englannissa ja saapui Amerikkaan 1960-luvulla. 1980-lukuun mennessä satoja Gardnerin luonnonuskonnollisiin oppeihin pohjautuvia noitayhteisöjä oli Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Australiassa ja Etelä-Afrikassa (Drury 1985, 35).

2.3. Gardnerin perilliset

Gardnerin jälkeen hänen esittelemänsä noituus alkoi löytää kannattajia sekä Euroopasta että Yhdysvalloista. Heistä nimekkäimpiä ovat Yhdysvaltoihin Englannista muuttanut Alex Sanders sekä englantilaiset Steward ja Janet Farrar. Gardnerin jälkeisessä modernin noituuden harjoituksessa on sen feminiininen aspekti korostunut entisestään joidenkin luonnonuskontojenharjoittajien keskuudessa, mikä on tuonut moderniin noituuteen mukaan mm. feministejä jotka ovat kokeneet perinteiset uskonnot ja niiden jumalat liiallisen maskuliineina. Samaan aikaan joissain toisissa luonnonuskontojen muodoissa feminiininen jumaluuden aspekti ei ole ollut missään erityisasemassa, näin mm. ns. uusshamanismissa.

Vaikka noituuden ja luonnonuskontojen harjoittajien organisoitumisaste on ko. uskonnon luonteen vuoksi yleisesti heikko, on kuitenkin olemassa joitain yksittäisiä noitayhteisöjä huomattavasti laajempia luonnonuskontojen harjoittajien ryhmiä, kuten mm. Pagan Federation, joka on vahvasti edustettuna myös internetissä (kts. lähdeluettelo). Yhdysvalloissa ja Kanadassa noituus on nykyään virallisesti tunnustettu uskonto (Parker 1993, 103).

2.4. Modernin luonnonuskonnollisen kentän heterogeenisyys

Vaikka moderni polyteistinen länsimainen luonnonuskonto on saanut paljon vaikutteita tällä vuosisadalla syntyneestä gardnerilaisessa noituudesta l. Wiccasta, eivät kaikki modernin luonnonuskontojen harjoittajista määrittele itseään sen käsitteillä tai edes jäsennä uskontoaan gardnerilaispohjaisen merkitysjärjestelmän kautta tai sitä vasten. Modernin luonnonuskontojen kenttä on hyvin laaja ja heterogeeninen, mikä kävi ilmi myös tutkielmamme informanteista. Luonnonuskontojen harjoittajiksi itsensä määritelleet informanttimme tarkensivat tätä määritelmää omalta kohdaltaan mm. sellaisilla käsitteillä kuin retro-pakana, wicca, asatrolainen, noita ja satanisti (kysely/A-H, 2).

3. INFORMANTTIEMME MAAILMANKUVA

3.1. Luonnollisuuden käsitteestä ja sen eksplikoitu dikotomia

Melko luontainen analogiapäättely on ajatella, että “luonnollisuudella” on vahva merkitys luonnonuskontojen harjoittajien keskuudessa. Tämä pitäneekin pääosin paikkansa, mutta ensin on selvennettävä luonnollisuuden käsitteesssä ilmennyttä kahtiajakoa.

Osa informanteistamme ymmärtää “luonnollisuudella” tavoiteltavaa päämäärää, jonka toteutuminen edellyttää subjektilta universumin sykkeen ymmärtämistä ja siihen harmonisella tavalla mukautumista. Eli maailmankaikkeus on yksi suuri kokonaisuus ja teoissaan tulisi ottaa huomioon olevansa yksi kaikkeuden partikkeli kausaalisesti määräytyneessä äärettömässä tapahtumaketjussa, ja luonnollisuuden metodi edesauttaa universumin harmonista päämäärää.Lainaus informantti D:ltä (kysely/D,4):

“Maailmankuvani keskeisin piirre on se, että ei ole eriarvoisia asioita, ihminen on osa suurta kokonaisuutta, osa luontoa, osa Jumalatarta ja Jumalia. Tämä ilmenee kunnioituksena luontoa ja kanssaihmisiä kohtaan, pyrkimyksenä harmoniaan kokonaisuuden kanssa.”

Toisaalta jotkut informanteistamme redusoivat luonnollisuuden ihmisen mieltä, “ihmisluontoa” koskevaksi. Luonnollisuutta on vapauttaa subjekti kaikista rajoittavista määreistä, se mitä haluaa/tahtoo on toteutettava tai muutoin ei toimi luonnollisesti, mikä taasen haittaa ihmisen psykofyysistä kokonaisuutta. Tavoitteena on siis täydellinen vapaus, kuten lainauksessa informantti E:ltä käy ilmi (kysely/E,4):

“Monet asiat joiden yhteiskunnassamme opetetaan olevan ‘syntiä’ tai ‘pahoja’ovat luonnollisia. On yhtä luonnollista vihata vihollistaan kuin rakastaa ystäväänsä, ja minä hyödynnän molempia (ja kaikkia muitakin) aitoja, luonnosta pursuavia tunteita, jotka ovat täynnä voimaa. Luonto=Jumala=Saatana=Minä. Olen oma jumalani.”

Kentän yleisenä eetoksena voidaan sanoa olevan luonnon keskeinen sija maailmankuvan rakenteessa, joskin tämä ilmenee tietyillä informanteilla vain implisiittisesti. Luonnonuskontojen harjoittajien ilosanoma voidaan siis nähdä vahvalla ekologisella painotuksella, ihminen on aina osa universumia ja hänen toimensa vaikuttavat suoraan luontoon eli jumalaan. Toimiessaan aktiivisesti ympäristönsä hyväksi ihminen auttaa itseään ja kanssaihmisiä kohti parempaa ja terveempää tulevaisuutta. Siis luonnonsuojelu voi reflektoitua myös luonnonuskontojen harjoittajan roolin kautta.

Luonnonuskontojen harjoittajien asenne teknologiaan ei ole selvän kielteinen kenttäämme kuuluvien informanttien osalta. Tähän on selkeänä syynä käyttämämme informanttien hankintamenetelmä, joka tapahtui sähköpostilistan kautta. Kaikki sähköpostilistan jäsenet käyttävät tietokonetta ja tietoverkkoa kommunikoinnin välineenä. Tosin avaininformanttimme antaa ymmärtää, että yleinen tendenssi luonnonuskontojen harjoittajien kohdalla on päinvastainen; moderni yhteiskunta ja siitä sikiävä teknologia koetaan uhkina, joita vastaan taisteleminen muodostaa sen suuren kertomuksen, jota vasten kaikki tapahtumat peilataan. Seuraavassa lainauksessa avaininformantti A:lta näkyy myös hänen oma kontribuutionsa asiaan (TKU/A/99/178,18):

“Luulen että yleisesti luonnonuskontojen harjoittajien parissa suhtaudutaan teknologiaan kielteisesti; vaalitaan perinteisiä arvoja ja täytyisi aina käyttää yrttejä. Miksi silti pitäisi palata noin kaksi sataa vuotta vuotta vanhoihin asioihin, kun nykyinen lääketiede on sen asian jatkoa? Teknologia ei ole täysin paha asia, koska teknologian kautta opimme ymmärtämään luontoa paremmin.”

Teknologia voi olla siis myös välittävä apuväline kuljettaessa kohti uutta ja täydempää tietoa, jonka funktio pitäisi olla luonnon ja ihmiskunnan välinen koherentti harmonia.

3.2. Maailmankuvan ja jumaluuden rakenne

Panteismi, monismi, materialismi - siinä kolme määrittävää termiä, jotka ilmenevät selvästi kentän kautta välittyneissä maailmankuvissa. Monet informanteista ymmärtävät jumalan ja todellisuuden eli luonnon synonyymeinä. Loogisesti siitä ,että jumala on luonto, seuraa että jumala/jumaluus ilmenee kaikkialla luonnossa eli todellisuudessa (panteismin määritelmä). Toisekseen monet informanteista ymmärtävät todellisuuden perimmäisen olemuksen olevan yksi, ja tuo yksi on samalla kaikkialla ilmenevä jumala (monismin määritelmä). Lisäksi tämä todellisuuden ykseys on luonteeltaan vain ja ainoastaan materiaalista; kaikki oleva on ainetta (materialismin määritelmä). Tämä kolmikenttä ilmenee seuraavasta lainauksesta avaininformantti A:lta (TKU/A/99/178,21):

“Jumala on maailmankaikkeus ja maailmankaikkeus on ainoastaan materiaalista. Luonnonuskonnoissa on ajatuksena, että tunnemme maailmankaikkeutta kohtaan samalla tavalla kuin jossain toisessa uskonnossa tunnetaan jumalaa kohtaan, niinpä voimme kutsua maailmankaikkeutta jumaluudeksi ja arvostaa sitä yhtä paljon ja samanlaisella tunnesiteellä kuin ‘persoonallista’ jumaluutta. Ihmisten tietoisuuksien summa muodostaa jumalan tietoisuuden eli maailmankaikkeuden tietoisuuden, joka on siis tavallista materiaa; synapseja, hermosoluja yms.”

Vaikka maailmankuva on siis materialistinen, monet informanteista puhuvat myös hengistä ja/tai “henkisestä” tietoisuuden asteesta, kuten myös avaininformanttimme A. Hän selittääkin henkien olevan materiaalisia olioita, me emme vain tiedä/tunne aineellisen maailman kaikkia aspekteja. Toisaalta jotkut informantit eivät ota kantaa, onko universumi perustavanlaatuisesti materialistinen vai jotain muuta, he saattavat vain mainita erilaisia ominaisuuksia kantavista olioista, jotka kuuluvat maailman ontologiseen kalustukseen.

Ainoastaan avaininformanttimme A eksplikoi muista vaihtoehtoista tavoista jaotella jumaluus. Hän kertoo olevan mahdollista ymmärtää maailmankaikkeus feminiini/maskuliini-jaottelun kautta; maailmankaikkeuden feminiininen puoli on maailmassa vallitseva tyhjyys ja maskuliininen puoli on energiaa ja näiden interaktiosta syntyy kaikki muu. Tai sitten voidaan ajatella maapalloa feminiininä ja aurinkoa maskuliinina, joiden vuorovaikutuksesta elämä maapallolla on syntynyt (TKU/A/99/178,4-5).

Maailmankuvien ontologinen kalustus korreloituu paljolti siitä, millä nimikkeellä informantti sattuu itseään kutsumaan. Jos henkilö on varustautunut esimerkiksi shamanistisella viitekehyksellä, ja jotta hän voisi korrektisti oikeuttaa itsensä kyseisen määreen alaisuuteen, hänen on suotavaa puhua shamanistisen maailmankuvan implikoimista olioista kuten esimerkiksi arkkityypeistä, apuhengistä ja alisesta maailmasta.

3.3. Moraalikäsityksistä

Kenttämme yleiseen heterogeenisyyteen nähden moraaliperiaatteista vallitsee yllättävänkin yksimielinen konsensus, yhtä poikkeusta lukuunottamatta kaikki allekirjoittavat ns. humanistisen moraalin periaatteen: “ Tee mitä tahdot kunhan et vahingoita ketään/mitään”. Periaatteen mukaan elämän turvaaminen ja ylläpitäminen on kaiken toiminnan fundamentaalinen perusta. Muutamat informantit viittaavat myös Kantin kategoriseen imperatiiviin, jonka voidaan tulkita sanovan suurin piirtein saman asian kuin yllä esitetty periaate. Informantti E, joka kumoaa humanistisen moraalin periaatteen merkityksettömänä, ei ole kuitenkaan täysin amoraalinen kuten seuraava lainaus osoittaa (kysely/E, 4):

“Mitään absoluuttista moraalikoodia ei ole, vaan jokainen tilanne on harkittava tilannekohtaisena ja toimittava sen mukaan mitä sisin sanoo.”

Eli hänen moraaliprinsiippinsä voisi kuvitella sanovan: “Tee mitä tahdot kunhan et toimi vastoin sisäistä ääntäsi/intuitioasi”.

Toki kukin informantti värittää moraalikäsityksiään subjektiivisen uskomusokulaarinsa kautta, mutta on deduktiivisesti johdettu fakta, että he pitävät oikeutetun moraalisen toiminnan välttämättömänä ehtona mainittua humanistisen moraalin periaatetta. Tästä voidaan päätellä, että luonnonuskontojen harjoittajien yhteiseen eetokseen kuuluu elämän eli luonnon arvostaminen ja sen ensisijaisuus. Edelleen voidaan rinnastaa luonnon semanttisen merkityksen olevan transsendentti pyhä, jonka vastakohdan muodostavat ihmisen luomat profaanit artefaktit. Näin moraalikäsitysten tarkastelun pohjalta voimme konstruoida luonnonuskontojen harjoittajan perustavanlaatuisen uskomusjärjestelmän konstituentin, joka määrittää luonnonuskontojen harjoittajille kollektiivisen manifestaation, jonka kautta he arvottavat maailmaa ja omaa sijaintiaan siinä.

Kun voimme löytää näin vahvan yhteisen nimittäjän koskien yhteisön normatiivista moraalia, se kertoo yhteisön dispositiosta maailmaan ja muista heidän kulttuurisista merkityksenannoistaan, joilla he arvottavat muiden sosiaalisten toimijoiden (huom; myös eri instituutiot!) aktiviteetteja suhteessa oman yhteisönsä tunnustaman viitekehyksen perustavaan elementtiin: pyhään luontoon.

Luonnonuskontojen harjoittajille tunnusomainen luonnon rinnastaminen (panteistiseen) jumalaan implikoi, että suhdetta luontoon halutaan korostaa mahdollisimman merkityksellisesti erotukseksi suhteista arkisiin ja triviaaleihin kontingensseihin; luonto tulee ymmärtää erityisesti olemukseltaan uniikkina ja pyhänä oliona.

Mielenkiintoista on, että puolet informanteista hyväksyvät karman käsitteen ja täten ilmeisesti myös ajatuksen jälleensyntymisten kiertokulusta, kuten lainauksessa informantti F:ltä ilmenee (kysely/F,4):

“Meillä on koko ajan useita vaihtoehtoja, joista valitsemme sen joka meistä sillä hetkellä tuntuu oikealta. Tällä tavalla rakennamme oman elämämme polkua valintojen viidakossa, mutta loppujen lopuksi kuljemme kaikki kohti samaa päämäärää; kuolemaa ja siirtymistä seuraavalle tasolle, seuraavaan elämään.”

Lainauksessa näkyy vahva universalisoitavuuden vaade; karma vaikuttaa koko ihmiskuntaan samanlaisella välttämättömyydellä kuin yleisesti hyväksytyt luonnonlait.

Karma ja jälleensyntymisoppi voidaan tulkita yrityksenä rationalisoida tunnettu maailmankaikkeus ja tehdä myös maailmankaikkeuden tuntemattomasta puolesta kontrolloidun järjestelmän alainen, osa kosmosta. Jos järjestelmässä pyritään konsistenssiin, on karman käsite plausiibeli luonnonuskontojen harjoittajien uskomusjärjestelmään; koska he uskovat luonnon olevan maailmankaikkeus, on luontaista olettaa koko maailmankaikkeutta koskevia lakeja olevan olemassa, jos kerran luonnossakin vallitsevat tietyt, jo löydetyt lainalaisuudet. Karman laki selittää ihmisen toiminnan taustalla vaikuttavat lainalaisuudet, joita luonnontieteet eivät ole vielä kyenneet löytämään. Karman toimintamekanismi on kausaalinen, aivan kuten luonnonlakienkin mekanismien oletetaan olevan. Näin voidaan nähdä, että materiaalisen luonnon (niinkuin sen kollektiivisesti identifioimme) ominaisuuksia siirretään maailmankaikkeuden metafyysisiksi ominaisuuksiksi. Kuten edellä esitettiin, luonnonuskontojen harjoittajat tunnustavat luonnolla olevan myös pyhä intensionsa, joten voimme todeta karman käsitteen tässä kontekstissa ilmentävän antropomorfismia.

3.4. Rituaaleista, magiasta ja uskonnollisista kokemuksista

Alunperin yhtenä kenttäämme koskevana ideana oli keskittyä luonnonuskontojen harjoittajien harjoittamiin rituaaleihin, joiden kautta voisimme tarkastella niiden yhteyksiä myytteihin ja etsiä yleisiä kategorisointimalleja. Kuitenkin saimme kerättyä hyvin vähän informaatiota informanttiemme rituaaleista, ja esimerkiksi avaininformanttimme A antaa ymmärtää, että hän ei mielellään julkisesti keskustele harjoittamistaan rituaaleista (TKU/A/99/178,23). Olemme selkeästi saapuneet kulttuurisen tabun äärelle; me haastattelijat edustamme informantille yhteisön ulkopuolisia entiteettejä, joten meillä ei ole niitä ominaisuuksia jotka vaadittaisiin saadaksemme tietoa yhteisön symbolisesta toteemista; rituaaleista jotka artikuloivat myyttejä JA pyhää.

Kaikki informantit tunnustavat rituaalit ja magian olemassaolevaksi asiaintiloiksi, ja suurin osa heistä myös harjoittaa rituaaleja/magiaa. Kentän eetoksesta ilmenee selvästi, että maailman ontologiseen kalustukseen oikeutetusti kuuluvat magia ja rituaalit, ja jos yksilö haluaa identifioida itsensä luonnonuskontojen harjoittajien yhteisöön, hänen on muodostettava henkilökohtainen episteeminen asenne rituaaleihin/magiaan, vaikka hän ei niitä itse käyttäisikään.

Magian piiristä informantit erittelevät mm. rituaalimagian, suojaavan ja vaikuttavan riimumagian, moni ymmärtää magialla myös jonkinlaista sisäsyntyistä voimaa, joka on jonkintyyppinen energian ilmenemismuoto. Lainaus informantti H:lta (kysely/H,6):

“Magia on kyky käyttää Voimaa. Voima voi olla läsnä jokaisessa teossa, niinkin arkipäiväisessä kuin ruoanlaitto. Kaikki voima kumpuaa sisältä, kaikella on voimaa ja voima syntyy määrysvallasta.Lisäksi energia virtaa huomion suuntaan, energia vetää huomion puoleensa ja energia voi kanavoitua ihmisen läpi eritavoin.”

Jotkut informanteista sanovat käyttävänsä magiaa juuri rituaaleissa, ja toiset sanovat käyttävänsä magiaa tai voimaa ilman ritualisoitua kontekstia. Magia-käsitteen taustalla piilee ajatus, että maailmankaikkeus on kauttaaltaan energiaa (materia on energiaa), jota ihminen voi tietoisella pyrkimyksellään kontrolloida ja näin vaikuttaa haluttuun universumin asiaintilaan, riippuen magian käyttäjän intentioista.

Informantit käyttävät rituaaleissa vaihtelevia esineitä kuten esimerkiksi koruja, kiviä ja kortteja. Avaininformantti A vahvistaa hypoteesin, että luonnonuskontojen harjoittajilla ei ole yhteistä, sovittua kaavaa rituaaleista ja niissä käytetyistä materiaaleista (TKU/A/99/178,12 & 23):

“Kaikissa uskonnoissa uskonnollinen kokemus/rituaali perustuu samojen henkisten asioiden käyttöön ja periaatteessa mistä tahnsa voidaan ottaa mallia,mitä tahansa tekniikoita voidaan käyttää. Kuten myös rituaaleissa käytetyt materiaalit vaihtelevat persoonallisten mieltymysten mukaisesti.”

Yhteiset rituaalit kiinnittyvät temporaaliseen ulottuvuuteen ja siinä relevanteiksi luokiteltuihin koordinaatteihin. Useat informantit mainitsevat kalendaarisina juhlapyhinä joulun, juhannuksen, kevät- ja syyspäiväntasaukset. Avaininformantti A kertoo olevan yleistä, että luonnonuskontojen harjoittajat viettävät neljää tai kahdeksaa vuosijuhlaa, joista hän ei kuitenkaan identifioi tarkemmin kuin jo mainitut neljä juhlapäivää (TKU/A/99/178,23).

Informantit ovat hyvin niukkasanaisia juhlapäivien kuvailussa, he antavat ymmärtää niiden olevan tapahtumia, joissa yhdessäololla on suuri merkitys. Useimmat kuvailevat juhlapäivien rituaaleihin sisältyvän syömistä ja juomista, informantti C mainitsee myös pienien uhrien suorittamisen - hän ei kuitenkaan tarkenna ilmaustaan. Joten se, mitä kollektiivisissa rituaaleissa tapahtuu ja miksi, jäi meille melko avoimeksi kysymykseksi.

Avaininformantti A fokusoituu vielä uskonnollisiin kokemuksiin, jotka ovat hänen uskomusjärjestelmässään melko keskeisiä, lainaus (TKU/A/99/178,14-15):

“Yksi asia mitä etsitään, on yhteyden saavuttaminen kaikkeen. Yksi hyvä määritelmä wiccalaisuudesta sanookin, että se on harjoitettua uskonnollisen kokemuksen saavuttamista, jonka voi kuitenkin tehdä monella tavalla. Ykseyden tunteen saavuttaminen ympäristön kanssa on periaatteessa sama asia kuin sulautuminen jumaluuteen. Tämä voidaan kokea mm. sulautumismietiskelyn kautta, jossa yritetään tuntea ympäristö ja maailma tietyllä tavalla. Lisäksi kaikissa uskonnoissa ilmenevät uskonnolliset kokemukset redusoituvat samoihin psykologisiin ilmiöihin.”

Lainauksen loppuosassa informantti muistuttaa maailmankuvansa materialisesta kontribuutiosta; vaikka uskonnolliset kokemukset ovat mahdollisia, ne palautuvat silti täysin materiaalisiin seikkoihin.

Sulautumiskokemukset voidaan tulkita subjektin oman narraation semantisoimisena suurempaan kehyskertomukseen, jossa transsendentti todellisuus eksistoituu. Transsendentti tuonpuoleinen symboloi kaikkeuden supranormaalia, jumalallista aspektia, ja se verifioi sulautumiskokemuksen kautta subjektin eksistenssin merkityksellisyyden. Näin rituaalinen toimija konstruoi olemassaololleen jumalallisen justifikaation. Subjektin ollessa täten osa pyhää kokonaisuutta, hän luo merkitysjärjestelmäänsä selityksen subjektin ja kosmoksen välisestä suhteesta.

3.5. Maailmankuvan vaikutus jokapäiväiseen elämään ja suhde yhteiskuntaan

Informanttien maailmankatsomus vaikuttaa heidän arkielämäänsä toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Ilmeiseltä näyttää, että jokaisella on kuitenkin jokin yhteiskunnallisesti määrittynyt rooli (esim. ammatti, opiskelija jne.), jolla on päivittäin määräävä osa ajallisestikin mitattuna.

Tässä yhteiskunnallisessa roolissa joudutaan käyttämään erilaisia abstrakteja työkaluja ja ongelmanratkaisumalleja kuin luonnonuskontojen harjoittaminen tarjoaa. Tämä yhteiskunnallisen roolin mukainen toiminta tapahtuu yhteiskunnan omien institutionaalisten funktioiden mukaisesti, ja siksi siinä ei ole paljon mahdollisuuksia käyttää metateoreettisia ajatusmalleja siitä, miten maailma rakentuu. Informanteille tämä ei ole ongelma, sillä osa heistä pyrkii toimimaan kokoajan jonkin maailmankuvansa mukaisen metaeettisen prinsiipin mukaisesti, ja täten toteuttamaan “laajentunutta kuvaansa” maailmanrakenteesta.

Osalle informanteista ei ole tärkeää, että luonnonuskontojen paradigma näkyy konkreettiseti teoissa, vaan tärkeämpää on ajatusprosessi, joka on luonnonuskonnollisen ajattelutavan läpäisemää. Jotkut informanteista eivät suhtaudu mitenkään dogmaattisesti luonnonuskontojen harjoittamiseen, kuten avaininformantti A:n haastattelun lainauksesta ilmenee (TKU/A/99/178,16):

“Olen maailmankatsomukseni alainen suunnilleen puolet ajastani, enkä pyri noudattamaan sitä mitenkään orjallisesti. Maailmankatsomukseni kautta voin ehkä ymmärtää ihmisiä paremmin, mutta toisaalta sen voi saavuttaa ilman uskontoakin. Yleisesti katsottuna en ole huomannut, että uskonnosta olisi kovinkaan paljon käytännön hyötyä, vaikka uskonto voikin esimerkiksi auttaa joitakin ihmisiä käymään kriisejä läpi.”

Mielenkiintoisella tavalla informantti A erittelee kohdallaan kaksi vaihtoehtoista tapaa tulkita maailmaa; toinen on uskonnollisesti värittynyt ja toinen jokin, mitä ei tarvitse nimetä - se jonka kautta praksis tapahtuu. Jälkimmäinen maailmantulkintatapa presupponoi, että on olemassa absoluutti, yksi yhteinen todellisuus, ja uskonnollisten maailmantulkintojen kautta voidaan maailmalle antaa erilaisia semanttisia merkityksiä, jotka ovat keskenään yhteismitattomia. Siis kaikki palautuu yhteen toteen materialiseen todellisuuteen.

Informantit pystyvät mielestään toimimaan yhteiskunnassa melko avoimesti maailmankuvansa edellyttämällä tavalla. Useat informanteista mainitsevat kuitenkin yhteiskunnallisena epäkohtana sen, että valtio ja kirkko kuuluvat yhteen. Heidän mielestään valtio ja kirkko tulisi erottaa toisistaan, jotta kaikilla uskonnoilla olisi valtion sisällä tasa-arvoinen asema ja kristinuskon dominanssi päättyisi. Lisäksi informantteja, jotka nimeävät itsensä satanisteiksi, häiritsee median syyllistyminen satanismin negatiiviseen leimaamiseen, minkä vuoksi on syntynyt sosiaalista suvaisemattomuutta satanismia kohtaan.

Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että haastatteluaineistomme perusteella suomalaiset luonnonuskontojen harjoittajat eivät kollektiivina esitä juuri mitään sosiopoliittisia vaatimuksia yhteiskunnalle. Oman maailmankuvan toteuttaminen henkilökohtaisessa elämässä esim. kasvissyönnin kautta edustaa vahvinta poliittista kannanottoa (TKU/A/99/178,19-20). Ainoa laajasti eksplikoitu vaatimus on suurempi suvaitsevaisuus koskien erilaisia uskonnollisia suuntauksia.

3.6. Yhteisöllisyys, yhteinen eetos ja siinä ilmenevät kontradiktorisuudet

Länsimaisille luonnonuskontojen harjoittajille tuntuu olevan tyypillistä, että tiukkaa organisoitumista vältetään (TKU/A/99/178,24). Tämä selittää osaltaan kentän divergenssiä, kuten myös se, että luonnonuskontojen harjottajat eivät tunnusta yhteisiä opettajia tai opinkappaleita (TKU/A/99/178,9-11).

Jos luonnonuskontojen harjoittajat eivät muodosta tiivistä yhteisöä, miten sitten on oikeutettua puhua heidän yhteisestä eetoksestaan? Tutkimuskentässä on kuitenkin ilmennyt selkeitä yhdenmukaisia tendenssejä, joista edellä on esitetty induktiivisia yleistyksiä. Luonnonuskontojen harjoittajat eivät ole täysin eristyksissä toisistaan, vaikka heillä ei organisoitua yhteisöllisyyttä esiinnykään. Luonnonuskontojen harjoittajilla on immanentti koodisto, joka ei ole selkeästi määriteltävissä, mutta tietyt nyanssit antavat viitteitä laajemman mittakaavan koheesiosta.

Silmiinpistävää on tietynlainen sekulaarin humanismin synkretismi luonnonuskontojen harjoittajien kollektiiviseen maailmankuvaan. Moni informantti ammentaa tieteestä itselleen relevanttia tietoa. Tieteellä on autoritaarinen status ja useat informanteista näkevät tärkeäksi sen, että tieteen tarjoamat faktat soveltuvat koherentilla tavalla informanttien omaan maailmankuvaan. Esimerkkinä lainaus informantti B:ltä (kysely/B,4):

“Maailmankuvaani kuuluu vankkana osana luonnontiede. Katson, että jos uskon johonkin joka on luonnontieteen kanssa konfliktissa, huijaan itseäni. Esimerkiksi Big Bang -teoria on melko pitävästi todistettu teoria, ja Eddanin maailmansyntymä ja tuho on runollinen selostus näistä tapahtumista.”

Lisäksi maailmaa ei haluta nähdä perussubstansseiltaan dualistisesti kuten konventionaalisesti kristinuskossa, vaan useat informanteista painottavat maailman olevan pohjimmiltaan monistinen ja materiaalinen (esim. TKU/A/99/178,21). Muutenkin informantit haluavat irtisanoutua kristillisistä käsitteistä kuten synnistä, joten he eivät halua tehdä ontologisia sitoumuksia joita kristillisten käsitteiden käyttö edellyttää. Toisaalta täytyy muistaa, että luonnonuskonto ja kristinusko eivät ole ekslusiivisia, eli ei ole esteitä sille, että henkilö on samanaikaisesti sekä kristitty että luonnonuskontojen harjoittaja (TKU/A/99/178,20).

Ensisilmäyksellä näyttäisi siltä, että luonnonuskontojen harjoittajien kollektiivisen eetoksen ja heidän subjektiivisten uskomustensa välillä on ilmeinen ristiriita. Nimittäin moni informanteista postuloi maailman materiaaliseksi, ja silti he tekevät ontologisia sitoumuksia ei-materiaalisiin entiteetteihin kuten elementtihenkiin, jumaliin, vanhoihin jumaliin, henkiin jne (esim. TKU/A/99/179,1-3). Toisaalta tämä on meidän tutkijoiden suppositioista kumpuava kontradiktio, eikä aseta emic-näkökulmasta uskonnollisen toimijan motiiveja kyseenalaisiksi.

4. LOPPUSANAT

Tutkielmaa tehdessämme huomasimme, että olisimme voineet rajata aiheemme hieman tarkemmin. Luonnonuskontojen diversiteetti kenttä ja sen mielekäs yhteismitallinen kuvailu ja käsittely toi tutkielmaa tehdessämme meille useita ongelmia - olisi ollut huomattavasti helpompaa rajata aiheemme vaikka wiccaan.

Toisaalta tutkielmamme laaja kenttä oli mielenkiintoinen sikäli, että luonnonuskontoja on Suomessa yleisesti ottaen tutkittu vähän. Aihe antaa jatkossa mahdollisuuden lisätutkimukseen esim. proseminaarin muodossa. Tarve aihepiirin akateemiseen tutkimukseen on olemassa, koska luonnonuskontojen harjoittajien määrä on kasvussa.

LIITE 1

Sähköpostikysely

1. Ikä, sukupuoli, koulutuspohja

2. Mitä kautta päädyit nykyiseen maailmankuvaasi? Voitko nimetä erityisiä vaikuttajia? Onko sinulla ollut henkilökohtaista opettajaa?

3. Millä termillä määrittelet maailmankuvasi? Kutsutko itseäsi uuspakanaksi, wiccaksi, noidaksi? Minkä takia kutsut itseäsi juuri ko. termillä?

4. Mitkä ovat maailmankuvasi keskeisimmät piirteet? Mitkä ovat tärkeimmät moraaliperiaatteesi? Onko syntiä tai karmaa olemassa?

5. a) Miten maailmankuvasi ilmenee jokapäiväisessä elämässäsi? b) Harjoitatko rituaaleja?

6. Mitä ymmärrät sanalla magia? Miten magia toimii? Mihin magialla pyritään?

7. Miten näet oman suhteesi yhteiskuntaan? Pystytkö avoimesti toimimaan maailmankuvasi edellyttämällä tavalla?

LÄHDELUETTELO

Nauhat:

TKU/A/99/178
TKU/A/99/179

PAINETUT LÄHTEET:

Drury 1985: Nevill Drury, The occult experience. Robert Hale Ltd., London. Toinen painos vuodelta 1987.

Hinnels 1984: Hinnels R. John (editor), A Handbook of Living Religions. Penguin Books Ltd, London. Kolmas painos vuodelta 1988.

Parker 1993: John Parker, At the heart of darkness. Pan Books Ltd., London. Ensipainos vuodelta 1993.

PAINAMATTOMAT LÄHTEET:

Drury 1985: Nevill Drury, The occult experience - dokumenttielokuva. Cinetal Productions Ltd. Druryn samanniminen kirja pohjautuu suoraan tähän elokuvaan.

Pagan Federation: http://paganfed.demon.co.uk/index.html

sähköpostikyselyvastaukset informanteilta A-H


Työ on Turun yliopiston kulttuurien tutkimuksen laitoksen uskontotieteen ja kulttuuriantropologian oppiaineiden kenttätutkimuskurssin harjoitustyö keväältä 1999. Tekijöinä oli kaksi uskontotieteilijää ja yksi filosofi.