Make your own free website on Tripod.com

Memoraatit ja kansanuskon tutkimus

Kansanuskon tutkimuksen kannalta perinnelajianalyysi on lähdekritiikin apuväline. On tiedettävä, minkä perinteenlajin todistusaineisto on luotettavinta, minkä taas enemmän tai vähemmän toisarvoista. Sydow korosti, että eri perinteenlajien luonne, funktio sekä säilymis- ja leviämisedellytykset ovat erilaiset. “Vertailevan uskontotieteen koulukunta ei pysty omin neuvoin näkemään, millä perinteenlajilla on merkitystä uskonnon tutkimukselle ja millä taas ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa.”

Perinnelajianalyysin avulla pyritään määrittelemään käsitteitä ja tunnistamaan lajeja aineiston lähdekritiikkiä varten. Esim. uskomus - jotta termillä olisi arvoa, se pitäisi määritellä jonkin muodollisen kriteerin perusteella. Uskomus tavallisesti esitetään suoraan ja yleistävän väitteen muodossa. Koska tällaiset lauseet sisältävät yleistyksen, niitä ei voida sellaisinaan hyväksyä, ennen kuin niiden pätevyys on tutkittu frekvenssianalyysillä (kuuluuko uskomus kollektiivitraditioon vai yksilötraditioon).

Melko usein uskomus on kerääjän luomus. Hän on saattanut kuulla memoraatin, mutta merkinnyt sen yleistävässä muodossa, uskomuksena. Yksilö- ja kollektiivitradition välisiin eroihin ei yleensä ole kiinnitetty mitään huomiota. Memoraatit ovat kertomuksia henkilökohtaisista kokemuksista supranormaalin kanssa. Kronikaatit eivät sisällä supranormaalin piiriin kuuluvia kokemuksia.

Memoraattien kautta pääsemme käsiksi kansanuskon elävään ytimeen, ihmisten supranormaaleihin elämyksiin. Usko haltijoiden olemassaoloon perustuu viime kädessä konkreettisiin, omakohtaisiin elämyksiin. Memoraatit ovat kansanuskon tutkimukselle keskeinen lähde ennen kaikkea siksi, että niistä käyvät ilmi ne tilanteet, joissa supranormaali traditio aktuaalistuu ja alkaa vaikuttaa ohjaavasti käyttäytymiseen. Voidaan siis luoda kuva uskomusten sosiaalisesta kontekstista. Tapaus tapaukselta voimme tehdä päätelmiä supranormaalin elämyksen ja tietyn uskomuksen aktuaalistumisen funktionaaleista edellytyksistä ja seurauksista. Tutkijan on yritettävä selvittää, miten autenttisesti memoraatti kuvaa alkuperäistä supranormaalia elämystä.

Joissain memoraateissa on runsaasti yksilöllisiä, ainutkertaisia piirteitä, toiset taas ovat sisällöltään köyhempiä ja kaavamaisempia. Jotkut sisältävät autenttisten elämysainesten ohella jonkin esim. tarinasta opitun motiivin. Supranormaalien elämysten analyysin kannalta ensimmäinen ryhmä on arvokkain, mutta kansanuskon kannalta myös ne ovat arvokkaita, joissa on sekundaareja muutoksia. Tällaiset muokkaantuneet, sosiaalisen kontrollin läpäisseet memoraatit eivät kerro, millainen supranormaali elämys tosiasiassa on ollut, vaan millainen sen perinteenkannattajan käsitysten mukaan olisi pitänyt olla. Kerrottu memoraattitraditio tuottaa uusia supranormaaleja elämyksiä.

Opittu supranormaali traditio tarjoaa ne elämysmallit, joiden pohjalta uudet elämykset syntyvät. Frekvenssianalyysin avulla voidaan osoittaa, mitkä piirteet ovat ainutlaatuisia, mitkä perinteellisiä.

Tarinan ja memoraatin raja on liukuva. Memoraatista voi myöhemmin kehittyä tarina (kaavamaistuminen, motiivien lisääminen). Tällaisen tarinan todistusarvo kansanuskon kannalta on melko suuri, vaikka alkuperäisestä supranormaalista elämyksestä on etäännytty ja haltijan toiminta on konkretisoitu ja havainnollistettu pitemmälle kuin memoraateissa. Tarinoiden merkitys kansanuskon kuvastajana on vähäisempi kuin memoraattien. Uskontotieteellisen lähdekritiikin kannalta on tärkeintä karsia aineistosta sellaiset fabulaatit, ajanvietetarinat ja kansainväliset kulkutarinat, joilla ei ole todistusvoimaa paikkakunnan varsinaiseen kansanuskoon nähden. Fikti on pedagoginen perinteenlaji, tarinoita, joita aikuiset ovat keksineet pelotellakseen lapsia rikkomasta tiettyjä käskyjä. Niiden sosiaalipsykologinen funktio on sama kuin vakavasti otettujen haltijoiden: niiden avulla on ylläpidetty normeja.

Tutkimukseen ryhdyttäessä on ensin selvitettävä, ketkä toimivat tradition kannattajina. Perinne ei elä viime kädessä joidenkin yksilöiden vaan sosiaalisten roolien varassa. Esimerkiksi kodinhaltijatraditiota ylläpitävät Inkerissä lähinnä talon isännän ja emännän roolissa toimivat henkilöt. Kodinhaltijan ilmestykset koetaan tavallisesti joko normin rikkomisen tai katastrofin enteen yhteydessä.

Itse supranormaalin elämyksen kestäessä ihminen ei useinkaan vielä tiedä, mikä tuo hänen näkemänsä olento on. Tällaisesta supranormaalista olennosta, johon ei vielä liity täsmällistä kuvitelmaa, voidaan käyttää nimitystä numen. Elämyksen tulkinta syntyy usein vasta jälkipohdinnan tuloksena. Elämyksen tulkintaan osallistuu häntä ympäröivä sosiaalinen ryhmä. Se kontrolloi jäsentensä elämyksiä.

Esitetty analyysimalli sopii niihin elämyksiin, jotka saavat alkunsa normin rikkomisesta. Supranormaali maailma aktualisoituu yllättäen, odottamatta. Alitajuiset odotukset ovat luonteeltaan negatiivisia. Ihmisen suhdetta haltijaan leimaa pelko. Rituaalisessa käyttäytymisessä perustilanne on toinen: haltijaan etsitään yhteyttä riitin kautta, ihminen on toiminnan subjekti ja haltija objekti.

Hongon teesit:

1) Perinteen eri lajien tunnistaminen on tärkeää, sillä niiden lähdearvo vaihtelee.

2) Jokainen yleistys kaipaa tuekseen frekvenssianalyyttisen tarkituksen.

3) Supranormaalien elämysten todennäköisyys- ja autenttisuusaste on arvioitava havaintopsykologian näkökulmasta.

4) Supranormaalin tradition elämää kertovassa perinteessä voidaan valaista tutkimalla memoraattien ja tarinoiden rinnakkaineloa ja vuorovaikutusta ja erityisesti perinteeseen kohdistuvaa sosiaalista kontrollia.

5) Supranormaalin tradition suhteuttaminen sosiaalisiin rooleihin, arvoihin ja normeihin sekä vallitsevaan sosiaaliseen kontrolliin on välttämätöntä, ennen kuin voimme sanoa mitään kansanuskomusten funktiosta.